Puutarhurin vaimo

Uskomatonta, miten nopeasti ihmiset ja elämäntilanteet voivat muuttua. Muistan elävästi kesän vuonna 2005. Metsästimme silloinkin Vaasassa sopivaa asuntoa. Kävin katsomassa ystäviemme naapurissa sijaitsevaa unelmatonttia lastemme kanssa. Ja minua ahdisti ihan suunnattomasti! Minua kiinnostivat enemmän kerrostaloasunnot ja muut kätevät asumisratkaisut kuin omakotitalon hoitaminen. Mies oli tontin katsastamisen aikoihin Itävallassa vetämässä ripariryhmää. Niinpä päädyin sanomaan unelmatontille "kiitos ei", koska Miehen tekstiviestit leirihässäkän keskeltä olivat tasoa "EVVK".

Nyt neljä kesää myöhemmin olemme onnellinen omakotitalossa asuva perhe, joka ei voisi kuvitellakaan asuvansa missään muualla. Lapset ovat innoissaan kotikadun kaverisuhteistaan eivätkä yhtään välitä siitä, ettei eräissä hautajaisissa tapaamani teinin mukaan lähiössämme ole mitään elämää. Eihän täällä ole edes yhtään kauppaa! Mutta tilaa, omaa rauhaa, luontoa sekä mukavia naapureita senkin edestä. 

Miehestä on kuoriutunut vajaan kahden vuoden omakotiasumisaikanamme verraton puutarhuri. Tänä keväänä hän aloitti puutarhatyöt jo helmikuun lopussa istuttamalla tomaatit maitopurkkeihin. Söpöintä minusta on ollut se, että hän on ulkoiluttanut tomaatteja, jotta ne vähitellen tottuisivat ulkoilmaan. NIIN SULOISTA!  

Minustakin on tullut jo mainio puutarhurin vaimo. En ole hermostunut vielä ollenkaan siihen, että istutuksia on siellä täällä kodinhoitohuoneessa ja olohuoneen matalalla tasolla. Pesuhuoneessa sijaitsevat istutuslaatikotkin olen hyväkynyt täysin mukisematta. Juhlia varten olen sentään pyytänyt puutarhuria ystävällisesti siirtämään kasvustonsa pois olohuoneesta. 

Viikonloppuna  aloin vapaaehtoisesti puutarhurin apulaiseksi;  minut ylennettiin hanttihommiin. Haravoimme  koko pihan ja sen jälkeen minun tehtävänäni oli siirtää multaa paikasta A paikkaan Ö. Muuhun puutarhanhoitoon kapasitteetini ei riittänyt, sekin kokeiltiin. 

Onneksi sain mullansiirtoonkin avukseni työnjohtajan, Kuopuksen. Hän oli kerrassaan mainio. Nyt minulla on ollut selkä hellänä jo monta päivää, koska työnjohtaja ei päästänyt minua helpolla, vaikka olikin reilu johtaja.  Hän määräsi ensin lapiollisten määrän, ja sitten kehui hyvästä suorituksesta. Sen jälkeen hän määräsi minut tauolle ja lapioi itse. Kun kottikärryllinen oli saatu täyteen, työnjohtaja otti moponsa ja näytti reitin kottikärryille. Kyllä olikin helppoa työntekoa!   

Loppukesäksi puutarhurin vaimo siirtyy auringonottolinjalle ja jättää raskaammat työt miesten harteille; se on sitä oikeaa tasa-arvoa!