Iloisia uutisia!

Olin ollut koko päivän kotona. En ollut edes pistänyt nenääni ulos. Vapaapäivän kunniaksi olin järjestänyt paikkoja, pessyt pyykkejä, laittanut ruokaa, oleillut lasten kanssa ja selvitellyt heidän riitojaan. Illan tullessa olin pahalla päällä. Olin ehkä tylsistynyt, tai väsynyt lasten mankumiseen ja riitoihin. Tai ehkä kärsin akuutista Jumalan läsnäolon puuttesta, koska olin tainnut unohtaa rukoukset enkä ollut avannutkaan Raamattua. Onneksi Vesa tuli kotiin ja antoi siunauksensa aikeelleni lähteä sauvakävelylle.

Puhelin soi juuri mennessäni ovesta ulos. Vanha tuttava soitti ja kysyi, oliko minulla hetki aikaa jutella. Olihan minulla. Soittajalla ei ollutkaan mitään tyhjänpäiväistä asiaa. Hän halusi soittaa minulle, koska oli löytänyt Jeesuksen. Kylmät väreet kulkivat selässäni kuunnellessani tarinaa. Tuntui niin uskomattomalta, että ihminen, jonka puolesta minäkin olin rukoillut, oli löytänyt elävän yhteyden Jeesukseen ja saanut elämäänsä rauhan. Vielä ihmeellisemmältä tuntui kuunnella sitä intoa, jolla hän kertoi uudesta elämästään. Ei puhettakaan siitä, että elämänmuutos pidettäisiin itsellä tai jotenkin salassa. Ei, hän oli saanut kertoa jo monelle ihmiselle siitä rauhasta, jonka Jeesus oli antanut hänen elämäänsä.

Olin kuolla onnesta, kun hän kertoi yhteisestä tuttavastamme, jonka hän oli saanut johdattaa Jeesuksen luo. Taas luottamukseni rukouksen voimaan ja Jumalan hyvyyteen kasvoi monen askeleen verran. Miten armollista, että sain kuulla tämän viestin. Olinhan rukoilut tämän ihmisen puolesta. Tuntui hienolta olla yksi pieni lenkki Jumalan suurissa suunitelmissa.

Nuoruudessa kadehdin niitä, jotka olivat saaneet johdattaa jonkin ihmisen Jeesuksen luo. Enää en kadehdi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin ymmärrän, miten elävän uskon löytyminen on aina Jumalan suuri työ. Usko on lahja, ja sen vuoksi ihminen ei voi sitä itse saada aikaan. Uskon syntyminen on Jumalan käsissä. Sen vuoksi en voi ikinä käännyttää toista ihmistä. Sen sijaan voin kertoa ilouutista Jumalan rakkaudesta, rukoilla ja rakastaa. Sekin tuntuu uskomattoman hienolta. Voiko olla jalompaa tehtävää kuin olla Jumalan käsinä ja jalkoina jonkun ihmisen elämässä?

Rukousystäväni kanssa totesimme kerran, että elämämme tärkein tehtävä on olla Jumalan käytössä johdattamassa ihmisiä taivastielle. Tuntuu hassulta sanoa 32-vuotiaana, että tietyssä mielessä olen saavuttanut jo elämässäni kaiken, mitä olen halunnut. Minulla on ihana perhe, hyvä työ, ystäviä ja oma koti. Siitä kaikesta olen kiitollinen Jumalalle, ja sen vuoksi haluan olla loppuelämäni Jumalan käytössä ja edetä niissää jalanjäljissä, jotka Hän on minulle valmistanut. Sama Pekka Simojoen sanoin: "Tässä on kaikki, tee mitä tee."


Rakas Herra, kiitos, että olet tarkoittanut
meidät ihmiset toistemme tueksi ja rohkaisuksi.
Kiitos, että olet tässä ja nyt
meidän Herramme ja Vapahtajamme
ja että saamme rakentaa toinen toistamme.
Ole ylistetty, Herra, tästä suuresta lahjasta. Aamen.

Hilja Aaltosen rukouskirja, s.97

Toiset uskovat ovat suuri tuki elämässämme.
Kun meistä tuntuu, ettemme kelpaa mihinkään,
kun meillä on riipaiseva huonoudentunne,
toisen ihmisen osoittama hyväksyntä antaa oikean ihmisarvon.
Rohkaistumme, ja lähimmäisen lempeä lämpö vetää meidät ihmisten joukkoon.
Syntyy luottamus - luottamus elämään ja luottamus Jumalaan.
Silloin ei tarvitse pelätä. Raamattu puhuu totta sanoessaan,
että rakkaus karkottaa pelon.

HIlja Aaltosen rukouskirja, s. 96

Hyvä paimen

On ilo tehdä työtä sellaisten työkavereiden kanssa, jotka ovat luovia ja innokkaita. Viihdyn hyvin Paavalin seurakunnassa, koska saan tehdä työtä monen sellaisen työtoverin kanssa. Eilen meillä oli taas puhutteleva jumalanpalvelus, jonka teemana oli Hyvä paimen. Saarnassa Terhi puhui mustista lampaista,valkoisista lampaista sekä liiankin valkoisista lampaista. Hyvän paimenen lisäksi saarnassa puhuttiin myös ihmispaimenista, jotka ovat meille esikuvia ja ohjaajia tietyissä elämänvaiheissa. Esirukous oli nuorekas eikä yhtään paperinmakuinen. Symboliset esineet saivat muistuttaa rukoilijoita ihmisistä, jotka tarvitsevat Jumalan apua. Kahleet muistuttivat kristittyjen vainojen keskellä elävistä, keppi pahoinpidellyistä sisarista ja veljistä, kello yksinäisistä, tyhjä lautanen nälkäisistä ja työhakemus työttömistä.

Musiikki oli myöskin koskettavaa. Päiväkuoron laulut elävöittivät mukavasti messun kulkua. Päivän teemaan sopi loistavasti laulu, jonka esitin Hanna-ystäväni kanssa. Olemme sen aikoinaan oppineet Elävät kivet -kuorossa ja levyttäneetkin. Siinä tulee esille hienolla tavalla uskomme ydin: Jeesus on luvannut pitää meistä hyvää huolta!

Minä olen kuullut sen itkusi hiljaisen.
Minä olen tuntenut sen, kipusi salaisen.
Isän sydän lyö rakkautta ainoastaan.
Minä olen hyvä paimen, ääni hiljainen.

Minä olen kuullut sen, pyyntösi hiljaisen.
Minä olen kantanut sen, taakkasi syntien.
Kuolin puolestasi, jotta voisin antaa sulle
elämän ja Puolusttajan, Hengen totuuden.

Minä olen lyönyt sen, vallan pimeyden.
Minä olen armahtanut kasvot syyllisen.
Menin taivaaseen valmistamaan sijaa teille,
jokaiselle lampaalleni kodin sinne teen.

Eila Rantanen

Päivän sana

Katkera ihminen ei jaksa olla vaiti, vaan kylvää tuhoa ympäristöönsä. Myöskään kateuden kantaja ei sääli lähimmäistään. Katkeralle ja kateelliselle on kaikki omasta mielestään luvallista. Mutta kun Jumalan käsi tarttuu kiinni, on raskasta poimia viskomiamme kiviä, poimia omin käsin ja tunnustaa omikseen.

Silti tämäkin urakka onnistuu Jeesuksen kanssa. Kun saamme taivaallista silmävoidetta, näemme kaiken uudessa valossa. Huomaamme, että katkeruus ja kateus vääristävät totuuden. Tällä tavoin Pyhä Henki valmistaa meitä taivasta varten.

Hilja Aaltonen:Rukouskirja s. 112

Kömpelö, kömpelömpi, Elina

Ehkä olet kuullut sanonnan "tyhmä, tyhmempi, tenori" tai muita vastaavia. Tänään olen luonut uuden sanonnan "kömpelö, kömpelömpi, Elina". Olen nimittäin taas kerran tunaroinut oikein pahimmassa mahdollisessa tilanteessa, hautajaisissa. Pidän yleensä hautajaisista työtehtävänä, mutta en kestä sitä, että minulle ei ole vieläkään syntynyt mitään rutiinia helsinkiläisiin hautajaisiin. Kaipaan kovasti Vaasan hautajaisia ja jo eläköitynyttä Leo-vahtimestaria, joka piti homman hanskassa hymy huulilla.

Tänä vuonna minulla on ollut todella vähän hautajaisia, koska yleensä olen vapaana suosituimpina hautauspäivinä. Helsingissä taas on aika monta kappelia, jossa siunaamisia toimitetaan. Niinpä minun täytyy vieläkin olla todella tarkkana mennessäni hautajaisiin. Tarkistan monta kertaa kalenteristani, olenko varmasti menossa oikealle hautausmaalle. Varaan todella paljon aikaa matkoihin, jotta varmasti ehdin ajoissa. Sakastissa kyselen vielä vahtimestarilta tai kanttorilta tarvittavat yksityiskohdat, ja ihmettelen ääneen, miten sinne kappeliin nyt taas mentiin. Siunauskappelitkin tuntuvat olevan tyyliä: "ovia siellä, ovia täällä, ovia tuolla."

Tänään menin kappeliin hyvissä ajoin. Kävin omaisten kanssa vielä läpi toimituksen yksityiskohtia. Sakastissa puin rauhassa ja tiedustelin vahtimestarilta tarvittavat asiat. Kyselin mm. sitä, missä istun kappelissa. Papin kappeliin tuleminen on yleensä sen verran huomiota herättävä tapahtuma, että se täytyy yrittää hoitaa tyylikkäästi. Vahtimestari kertoi tuolin sijaitsevan aivan oven vieressä. Sanoin siihen, että näin kappelissa käydessäni kyseisellä tuolilla kukkia. Vahtimestari sanoi kukkien olevan aivan tuolin vieressä. Tyydyin vastaukseen.

Kappeliin mennessäni minulla oli pallo hukassa. Yhdet kukat olivat tosiaankin eksyneet papin tuolille. Tuolilla oli jotain muutakin roinaa. Katsoin parhaaksi jättää kukat rauhaan ja mennä istumaan penkkiin omaisten viereen. Mielessäni harmittelin sitä, että tyylikäs sisääntulo olikin vaihtunut pallo hukassa -oloon. Kuuntelin urkumusiikin ja kitaramusiikin rauhassa. Kitaristin tullessa takaisin paikalle päätin korjata tyylittömän tuloni polvistumalla kunnolla alttarin eteen.

Nousin raput ylös. Polvistuin ja laitoin kädet ristiin alttarilla olevan puisen kirjatelineen päälle. Silloin tapahtui jotain kummallista. Teline heilahti muutaman millin ja kaatoi sen takana olevan kukkamaljakon. Hautajaisväestä kuului samanlainen hämmentynyt ääni kuin Paddington-kirjassa Paddingtonin melkein tipahtaessa trapetsilta. Kukkamaljakko putosi kappelin lattialle, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyi ehjänä.

Olin muutaman sekunnin polvillani. Mietin kuumeisesti, mitä teen. Menenkö nostamaan maljakon vai jatkanko toimitusta normaalin kaavan mukaan? Annoin kukkien jäädä makaamaan maahan ja kävelin rauhallisesti arkun luo. Onneksi ei tarvinnut sanoa mitään spontaanisti, vaan saatoin aloittaa siunauksen turvallisesti "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Eikä ilmekään värähtänyt. Kukkakimpun kävin nostamassa virren aikana, hoidettuani siunauksen. Muutama terälehti ja pieni vesilammikko jäivät odottamaan lattialle vahtimestaria.

Kömpelyys pitää kyllä minut hyvin nöyränä. Ei tunnu kovinkaan mukavalta olla tällainen tohelo, jolle aina sattuu ja tapahtuu. Olen varmaan Suomen ainoa pappi, joka on onnistunut kaatamaan sekä ehtoollismaljan että kukkamaljakon. Ja kukahan tässä perheessä on hajoittanut eniten astioita armottomalle kivilattialle. Ei ainakaan kukaan lapsista. Olen aivan samoilla linjoilla isäni kanssa: "Kömpelyys ei ole ilo kenellekään". Onneksi omaiset eivät olleet mitään tiukkapipoja. He olivat tyytyväisiä kokonaisuuteen, kaikesta huolimatta. Se on ARMOA!

Ekumeenisia keskusteluja iltapalapöydässä

Antton ja Laura ovat mukavassa iässä. He tarkkailevat maailman menoa ja tietävät siitä jo yllättävän paljon. Antton lukee Hesaria joka päivä. Urheilu-uutiset hän tutkii niin tarkasti, että meinaa välillä jo unohtaa kouluun lähdön. Muitakin uutisia hän lukee ainakin enemmän kuin minä; luultavasti hän on minua paremmin kärryillä maailman asioista. Laura taas on vähän liiankin tarkkaavainen tyttö. Hän kuuntelee aikuisten juttuja ja tarkastelee muiden tekemisiä niin paljon, että omat hommat tahtovat välillä unohtua. Lapsia katsellessani muistan hyvin, kuinka utelias olin lapsena. Monta kertaa olisin halunnut jäädä kuuntelemaan aikuisten juttuja, varsinkin, jos vaihtoehtona oli leikittää pienempiä lapsia. Aikuisten maailma tuntui niin jännittävältä ja kiehtovalta!

Tänään iltapalapöydässä selailin esitettä, jossa kerrottiin erilaisista lasten kesäleireistä. Kommentoin Vesalle, että helluntailaisten leirikin oli vihkossa mukana. Laura halusi tietää, mikä on helluntailaisten ja luterilaisten ero. Kerroin hänelle helluntailaisten aikuiskasteesta. Anttonin reaktio oli spontaani ja mielenkiintoinen: "Kamalaa, helluntailaiset saavat olla Jumalan lapsia paljon vähemmän aikaa." Ekumeeninen keskustelumme jatkui mielenkiintoisena ja korkeatasoisena. Kävimme läpi ortodoksien ja katolilaisten kastekäsitykset, ateistien nimenantojuhlat sekä helluntailaisten tavan siunata vauvoja.

Kasteesta päädyimme luonnollisesti toiseen kuumaan ekumeeniseen aiheeseen eli ehtoolliseen. Lapset halusivat tietää, minkä ikäisenä missäkin kirkossa saa ottaa vastaan ehtoollisen. Lapset olivat ihmeissään, kun kerroin nähneeni ortodoksikirkossa aivan pienen lapsen, jolle annettiin ehtoollinen. Katolilaisten muistelimme saavan ensimmäisen ehtoollisen varhaisteineinä ja luterilaisten silloin, kun lapsi ymmärtää ehtoollisen merkityksen. Ehtoolliskeskustelumme jatkui pohdinnalla viinistä: toisten mielestä se on väkevää ja toisten mielestä hyvää.

Viinin maku on ollut syy siihen, että lapsemme eivät ole yleensä halunneet ottaa vastaan ehtoollista. Olemme nykyisten suositusten mukaan kysyneet heiltä noin viisivuotiaina, haluavatko he siirtyä siunaamisesta ehtoolliseen. He ovat halunneet kokeilla. Antton taisi kerran tai kaksi kertaa kokeiltuaan jälkeen pääätyä siihen, että haluaa mieluummin siunauksen. Laura on valinnut ehtoollisen tai siunauksen tunneihmisenä vähän fiilispohjalta. Joskus olen pyytänyt heille ehtoollisella vain leivän, ettei ehtoollisesta jäisi paha maku suuhun.

Kuka olet, Jumala? Millainen?
Siitä ollaan niin monta mieltä,
mutta sinä tunnet jokaisen,
puhut jokaisen ihmisen kieltä.
Aamen.

(Kirkkovuosi lasten kanssa, s.83)

Ihana kevät!

Kevät on saapunut ja valoittanut minut täydellisesti. Auringonpaiste ja lämpö tuntuvat niin ihanilta, puhumattakaan valosta, joka tuntuu muuttavan koko elämän. Illalla kotiin tullessa ei olekaan enää pimeää. Aikaa on yhtäkkiä enemmän. Eihän sitä oikeasti ole, tuntuu vain siltä, kun olo on niin paljon virkeämpi ja pirteämpi.

Kevät on saanut minussa aikaan halun keventää elämää. Suklaapäällysteiset paahtoleivät ovat taas saaneet vaihtua salaattipäällysteiseen ruisleipään. Töissä porkkanakeitto on saanut korvata raskaammat ruoat. Olen kaivanut esille myös kävelysauvat, jotka ovat olleet hukassa muutostamme lähtien. Sen sijaan Lepo-Lasse, takkatuli ja lämmin peitto eivät enää houkuta minua. Ei, minä haluan ulos raikkaaseen ilmaan. Mieli on niin kevyt, että haluaisin vain pomppia, hyppiä ja nauttia elämästä. Lasten kanssa ulkoilustakin on tullut taas mieluista puuhaa. Hyvä niin!

Yksi suosikkilauluni kertoo oivasti siitä, millainen oloni on nyt. "Kevätpurojen solinaa" tuo kevään ja ilon lisäksi mieleeni Luulajan ajat, koska esitimme sitä Heavenly Sisters -kuoron kanssa ainakin kahtena vuonna äitienpäiväjuhlissa. Terveisiä kaikille Luulajan rakkaille!


Kevätpurojen solinaa,
kasvun riemua huumaavaa.
Kaikkialla soi laulu onnellinen.
Multa janoaa elämää,
luonto valoa hengittää.
Sinä hellästi täytät kaipauksen.

Hiljaa saavut halki hyisen maan,
hiljaa odotan.
Hiljaa sinut kohdata nyt saan,
Poika Jumalan.

Sinun äänesi puissa soi.
Sydän sinusta unelmoi.
Sinä kuihtuneet nostat kukoistamaan.
Sinä uudeksi kaiken teet.
Kaikki toiveemme rauenneet
sinä syliisi nostat rakastavaan.

Hiljaa saavut halki hyisen maan,
hiljaa odotan.
Hiljaa sinut kohdata nyt saan,
Poika Jumalan.

Kevätpurojen solinaa
sykkii sydämen erämaa.
Lähde kuivunut jälleen pulputa saa.
Herra siunua tervehdin.
Sinä herätit minutkin.
Soitat minussa kevään sinfoniaa.

Hiljaa saavut halki hyisen maan,
hiljaa odotan.
Hiljaa sinut kohdata nyt saan,
Poika Jumalan.

Anna-Mari Kaskinen

Elämäsi rakkaus

Maaliskuu 30

Minä olen sinun rinnallasi. Minä olen sinun kanssasi kaikessa, mitä teet. Minä hallitsen sinun ajatuksiasi. Minä innoitan sinua. Minä ohjaan sinun askeliasi.

Minä vahvistan sinua, ruumistasi, henkeäsi ja sieluasi. Minä olen yhdyssiden sinun ja näkymättömässä maailmassa olevien välillä.

Minä olen sinun elämäsi suuri rakkaus.
Minä hallitsen ja valvon sinun kohtaloasi.
Minä olen sinun Valvojasi, Puolustajasi, Huolehtijasi, Ystäväsi.

Rakasta minua enemmän ja enemmän. Niin tekemällä pääset osalliseksi Minun valtakuntani rikkauksista ja nautinnoista.

Puhu Herra (Toim. A.J.Russell)

Vapautus

Maaliskuu 30

Ole tyyni, ole aito. Valvon sinua. Lepää rakkaudessani. Iloitse pyhyyden kaunistuksessa. Sinä olet Minun. Olen sinut verelläni ostanut. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta vapautus on sinun, mutta kiitollisuus ja ilo avaavat portit.

Ole kaiken keskellä iloinen, onnellinen, hyvin kiitollinen. En anna siunaustani epäuskossaan pois vetäytyvälle, vaan niille, jotka ottavat riemuiten vastaan.

Kehotan siis sinua rakastamaan ja riemuitsemaan.

Jumala puhuu, toim. A. Russell

paljon lunta

Tänään yöllä satoi paljon paljon paljon lunta. Lunta satoi paljon myös päivällä. aamulla kun puhdistin portaat 15 minuutin päästä lunta oli melkein yhtä paljon kuin 15 minuuttia sitten.
Kun tulin koulusta kotiin tein nopeaa läksyt söin välipalan ja lähdin takapihalle hiihtämään.
Taka pihalla hiihdin 2 tuntia. Olin viimeksi hiihtänyt maanantaina mummun ja vaarin luona Sysmässä. Tein tänään melkein saman kokoissen ladun kuin maanantaina. Hiihtäminen oli hauskaa. toivottavasti voin huomennakin hiihtää.
Antton

Pääsiäisämmät vauhdissa

Tässä Satu Kreivi-Palosaaren ajatelma, joka sopii kuin nenä päähän pääsiäisaiheiseen kirjoitukseeni.

Lapsena
emme kulkeneet virpomassa,
vaan sonnustauduimme
pääsiäisämmiksi
niin kuin meilläpäin oli tapana.

Kodeissa ja kylätiellä
heiluttelimme
pajunoksia ja lauloimme, että
"Tahdon olla sulle hyvin hellä".

Jeesusta naurattaa vieläkin?


PS. Lauran päiväkodissa otettiin tänään vakavasti pääsiäismunarasioiden hyötykäyttö. Lapset laittoivat vihreiden muovikoteloiden sisälle herneitä ja kotelon päälle värjättyä lampaanvillaa. Askartelutuotoksia käytetään munamarakasseina. Eläköön luovuus ja ekologinen ajattelu!

PSS. Tampereen piispaksi valittiin tänään Matti Repo. Onnittelut Lepo-Lasselle!

Suklaamunia ja kaupustelumuistoja

Olen kyllästynyt pääsiäismuniin. En niihin kauniisiin maalattuihin muniin, joita olen nähnyt ystävieni kodeissa. En myöskään piirrettyihin variantteihin, joilla lapsemme ovat koristelleet kotiamme pääsiäisen kunniaksi. Olen kurkkuani myöten täynnä erilaisia suklaamunia, joiden sisältä tulee kaikenlaisia vempaimia. Minua ärsyttää suuresti keltaiset muoviset kotelot, joita lapset haluavat säästää. En voi myöskään kestää niitä ohjelippusia ja -lappusia, joita viruu siellä täällä. Enkä ole yhtään ihastunut suklaamunien sisältä löytyneeseen rihkamaan. Roskaa, roskaa,roskaa!

Katkerasta tilityksestäni voi arvata, että perheessäämme on syöty aika monta suklaamunaa, vaikka itse en ole syönytkään yhtään ainoaa. Ensin tulivat palmusunnuntain lukuisat suklaamunat, joita lapset saivat virpomiskierroksellaan. Pääsiäisenä meidän lapsemme ja ystäväperheen lapset saivat yhteensä aika monta suklaamunaa. Aikuisten kesken jo mietimme, mikä olisi ekologinen vaihtoehto muovihirvityksille. Päädyimme puiseen suklaamunaan, jonka sisälle laitettaisiin yllätys pääsiäiseksi. Mignon-muna on myös oiva vaihtoehto; maku on tosin vähän liian tuhti lapsen suuhun. Jotain tolkkua pääsiäismuna-hässäkkään pitäisi joka tapauksessa saada! Ensi vuonna voisi olla teemana: kohtuus kaikessa, suklaamuna päivässä!

Omassa lapsuudessani emme muistaakseni saaneet kovinkaan monta Kinder-munaa; Prinsessa-, Peter Pan-, Nalle Puh- ja Rölli-munia taas ei edes ollut olemassa. Sen sijaan saimme kavereideni kanssa aina aivan tolkuttomasti rahaa. Emme kulkeneet palmusunnuntaina virpomassa, vaan perinteisiimme kuului pukeutua lankalauantaina pääsiäisämmiksi. Kuljimme pitkissä hameissa, huivit päässä ja pisamat poskella talosta taloon. Emme virponeet, vaan laulaa luikautimme jonkin pääsiäislaulun. Yleensä repertuaariimme kuului ainakin "Lensi maahan enkeli". Palkaksi saimme mukavasti kolikoita vanhanaikaiseen kahvipannuun, joka sopi upeasti pääsiäisämmä-tyyliin. Olimme yleensä ahkeria ämmiä, melkeinpä ahneita. Välillä oikein jakauduimmekin kahdeksi porukaksi, jotta maksimoisimme hyödyn.

Säälillä ajattelen Hellantintien asukkaita Pellon kotimme lähellä. Aina kuin Elina ystävineen saapui ovelle, oli tiedossa rahanmenoa. Ennen joulua myimme joululehtiä ja adventtikalentereita, kun taas talvella oli vuorossa partiolaisten pakkasarvat. Olin niin innokas myyjä, että isosiskoni ja -veljeni palkkasivat tai paremminkin houkuttelivat minut myymään omien luokkaretkiensäkin arvat. Myyntialueenikin oli hyvin laaja, samoin kuin muillakin reippailla partiolaisilla. Pellossa ei ole montakaan kylää, jossa en olisi käynyt kauppaamassa pakkasarpoja eikä Pellon kylällä montakaan taloa, jonka ovella en olisi ikinä käynyt kaupustelemassa. Se oli varmasti hyvää elämänkoulua tulevalle papille.

Tuolta ajalta on monia kutkuttavan hauskoja muistoja. Joskus saimme kamalat haukut isäntäväeltä, kun emme heidän mielestään pääsiäisämminä tervehtineet tarpeeksi kohteliaasti. Muutaman kerran jouduimme juoksemaan pakoon, kun talon isäntä hermostui lehden- tai arvanmyyjiin. Kerran yritimme väkisin herättää keittiössä kuorsaavan emännän. Sikeäuninen nainen, täytyy sanoa. Ei herännyt, vaikka mitä teimme. Ja ala-astelaisillahan on tunnetusti sitkeyttä ja kekseliäisyyttä...

Särkänniemi vai Lepo-Lasse?

Perheessämme käydään kuumaa keskustelua piispanvaaleista. Neitokaisemme sai jostain tietoonsa menossa olevan kamppailun ja kiinnostui siitä oitis. Tampereen piispanvaalit ovat siitä lähtien olleet osa perheemme elämää, koska tyttäremme on hyvin utelias, tiedonhaluinen ja innokas. Hän on tentannut lisätietoa meiltä vanhemmilta sekä isoveljeltä.

Tänään automatkoilla lapsemme keksivät jäljellä oleville piispakandidaateille oikein lempinimet. Pekka Särkiö nimettiin Särkänniemeksi; oiva nimi Tampereen kisassa. Matti Repon titteliksi valittiin Lepo-Lasse; nimi saatiin luonnollisesti perheemme lempinojatuolista. Tiukassa äänestyksessä Särkänniemi voitti 4-1. Emme paljasta sitä, kuka oli Lepo-Lassen kannalla. Joka tapauksessa kaikki äänestäjät olivat sitä mieltä, että kummatkin ehdokkaat sopivat loistavasti Tampereen piispaksi. Mikaelkin oli isän puhelimen kautta katsottujen internet-kuvien perusteella vakuuttunut ehdokkaiden pätevyydestä. Siispä odotamme keskiviikkoa koko perheellä rauhallisella ja odottavaisella mielellä.

PS. Kaikille piispaehdokkaille antaisin vihjeeksi ottaa mallia legendaarisesta Olavi-piispasta. Hän oli hyvin odotettu vieras aikoinaan perheessämme, koska hän toi aina meille lapsille tuliaisiksi Kismet-suklaata. Oi niitä aikoja...

Ohjeet pääsiäisleikkiin

Eräs lukija oli kiinnostunut saamaan ohjeet pääsiäisleikkiin, jolla olen villinnyt lapsia Vaasassa ja Helsingissä. Tässä ovat ohjeet. Ensi viikolla voin laittaa tänne kotisivulle myös kuvat, jotka auttavat hahmottamaan paremmin liikkeitä.

Tärkeää on, että aikuinen eläytyy jokaiseen liikkeeseen. Yleensä vedän leikin kaikuna. Sanon itse lauseen ja teen liikkeet, ja lapset tekevät perässä. Leikki käy myös hyvästä taukojumpasta :)

Pääsiäisleikki

Pääsiäisleikki, jossa lapsi saa kokonaisvaltaisesti kokea pitkäperjantain surun ja pääsiäispäivän ilon.

Golgatan kukkulalla (muodosta käsillä kukkula)

oli risti. (käsivarret muodostavat ristin)

Jeesus kuoli ristillä (mene kasaan, peitä kasvot käsillä)

Puutarhassa oli hauta (ojenna kädet ylös, hieman raollaan, kämmenet ylöspäin)

Jeesus makasi haudassa (nojaa päätä käsiin samalla lailla kuin esitetään nukkuvaa, silmät kiinni)

Mutta risti on tyhjä (käsivarret muodostavat ristin, tyhjä-sanalla vie kädet auki)

ja hauta on tyhjä (tee käsillä hauta (ks. edellä) ja lennätä kädet auki sanalla tyhjä).

Jeesus nousi haudasta ja elää (ojenna kädet pään yläpuolelle)

Pääsiäisenä olen iloinen (näytä iloiselta ja odottavalta)

ja huudan iloisesti (näytä iloiselta ja valmistaudu hypimään)

Jeesus elää! (Hypi ja lyö kädet yhteen pään päällä)

Jeesus elää! (Hyppy ja kädet yhteen)

Jeesus elää! (Hyppy ja kädet yhteen)


Iloista pääsiäistä kaikille leikin parissa! Sitä leikkiessä ei voi olla nauramatta!

Kerro lisää!

Pääsiäisen alusaika on ihanaa, mutta samalla rasittavaa aikaa seurakunnan työntekijöille. Hiljainen viikko ei tosiaankaan ole hiljainen, vaan yksi kiivaimmista ajoista adventtiviikkojen lisäksi. Kirkkovuosi kehottaa meitä hiljentymään ja paastoamaan, mutta joka vuosi päädyn siihen, etten voi ottaa riskejä. Tällä työmäärällä ja näillä yöunilla ei auta paastota. Miten muuten jaksaisin kertoa pääsiäisen ilosanomaa niille sadoille lapsille, joita kohtaan päiväkodeissa, pääsiäisvaelluksella ja tenavakirkossa? Ehkä se on vain huono tekosyy; tunsin pienen piston omassatunnossa lukiessani Pirkko Jalovaaran kirjoituksen oikean ruokapaaston tärkeydestä.


Olen taas tänä vuonna nauttinut suunnattomasti pääsiäisen ilosanoman kertomisesta lapsille. Luonteeni ja alle kouluikäisten lasten kehitystason mukaisesti keskityn yleensä pääsiäishartauksissa ylösnousemuksen iloon. Viime viikolla kiersin muutamassa päiväkodissa pitämässä flanellohartauden, jossa kerroin naisten kokemuksista Jeesuksen haudalla. Lapset olivat aivan myytyjä. "Kerro lisää!" huusi pikkupoika silmät loistaen. Kysymyksiä sateli koko ajan, ja kaikki lapset olivat aivan innoissaan. Tuollaisilla kokemuksilla elän pitkään!


Päiväkodissa tunnelma oli hieman erilainen kuin omassa lapsuudessani. Ala-asteajoilta muistan kiirastorstain vakavahenkiset hartaudet, joissa "Vieraalla maalla kaukana" kuului vauhdikkaimpaan osioon tilaisuutta. Minun hartaudessani ei ollut hartaudesta tietoakaan, vaan enemmänkin käytin Leikkivä kirkko -pedagogiikkaa. Pääsiäiskertomuksen lisäksi laulatin lapsia sekä leikin Ruotsista löytämäni pääsiäisleikin, jossa pääsiäisen tunteita koetaan koko vartalolla. Pääsiäisleikki on ihan huippuhauska. Niinpä päiväkodin lapsetkin villiintyivät aivan täysin, positiivisessa mielessä. Tädit repeilivät vieressä, kun lapset pomppivat kanssani ja taputtivat käsiään pään päällä huutaen täysillä "Jeesus elää!" Saa nähdä, saako Elina Kansanvillitsijä uuden kutsun vai porttikiellon kyseiseen päiväkotiin. Odotan mielenkiinnolla.

Tämän viikon vietän tiiviisti pääsiäisvaelluksella Maria Magdaleenana. Tehtävänäni on taas kertoa ilouutista ja villitä kansaa pääsiäisleikillä. Onneksi muut hoitivat asiallisesti vakavamman ja hartaamman tyylin hyvällä maulla. Olen ollut oikein tyytyväinen pääsiäisvaelluksen toteutukseemme. Teimme projektin työtekijöiden yhteistyönä. Oli mahtava huomata, miten paljon osaamista pienehköstä työyhteisöstämme löytyy. Yhden työkaverin kanssa kiitelimme Herraa siitä, ettei visuaalinen puoli ole meidän harteillamme. Jälki vosi olla aika erilaista, kun pääsiäismunien kiinnittäminen lamppuunkin tuntui jo liian haasteelliselta meille askartelun ja näpertelyn vihaajille. Onneksi ei tarvitse osatakaan kaikkea; sen sijaan saa ihastella ja kehua toisten osaamista.

Tänä iltana kävin Mikaelin kanssa tutustumassa Järvenpään "Ristin tiehen". En olisi millään jaksanut lähteä liikkeelle, kun oli kerrankin vapaailta. Vesa kuitenkin kehui kovasti suurprojektia ja innosti lähtemään. Järvenpään pääsiäisvaellus oli todella näkemisen arvoinen. Vapaaehtoiset seurakuntalaiset eläytyivät hienosti rooleihinsa, ja kahvilassa tunnelma oli leppoisa. Ja ne lavasteet. En ole ikinä nähnyt missään seurakunnan jutussa sellaisia lavasteita, aivan ammattilaistasoa. Sekä isot lavasteet että pienet yksityiskohdat olivat aivan mielettömiä. En voinut kuin haukkoa henkeä nähdessäni synagogan, sotilaan täysissä varusteissa palatsin kellarissa, Golgatan suuret ristit ja monet muut tapahtumapaikat. VAU! Kahvilla kuulinkin, että lavasteiden suunnittelija tekee oikeasti vastaavaa työtä televisiossa. On hienoa, kun seurakuntalaiset ja työntekijät voivat käyttää omaa osaamistaan ja armolahjojaan seurakunnan rakentamiseksi. Silloin Jumalakin hymyilee!

Meidän pojat

Meidän perheen isoilla pojilla on yksi intohimoinen harrastus: he pelaavat tietokoneella junapeliä. Vesa löysi pelin aikoinaan ystävänsä kautta ja jäi koukkuun. Silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo, muistelee katkerana iltaa, jolloin poikaystävällä ei ollut aikaa lukukiireiden vuoksi tavata. Myöhemmin selvisi, että junapeli oli houkutellut nuoren miehen moneksi tunniksi ystävän luo. Voihan pojat!

Onneksi ison pojan pelaaminen on nykyään hyvin kontrolloitua. Hieman pienemmänkin miehen pelaaminen on hallinnassa kiitos äidin ja isän tiukkojen sääntöjen. Mikä onkaan suloisempaa kesken työpäivän kuin saada puhelu esikoiselta, joka kysyy lupaa junapelin pelaamiseen. Yleensä lupa saadaan, kunhan läksyt ja soittoläksyt on tehty. Ja oppiihan junapelissä vielä saksaakin...

Luulen, että kaikki ihmiset ovat loppuun asti poikia ja tyttöjä. Sen vuoksi annan ajateltavaksi Anna-Mari Kaskisen runon pienistä ja isoista pojista.

JOSPA OLISIN

Jospa olisin saanut pojan
ennen kuin sain miehen.

Olisin ymmärtänyt, miksi mies on niin
poikamainen
ja poika niin miesmäinen.

Olisin anatnut rauhassa näplätä
tietokonetta,
pärisyttää poraa ja moottorisahaa
ja vienyt kahvia ja voileipiä auton alle.

Olisin jättänyt rauhaan enkä turhia
höykyttänyt.

Jospa olisin saanut pojan
jo ennen kuin nain poikamiehen.

(Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda)

Agnostikko, minäkö?

Facebookin maailma on mielestäni edelleen kiinnostava ja kiehtova. Olen saanut sen kautta yhteyden moniin vanhoihin ystäviin, tuttuihin ja puolituttuihin. Olen nauranut katketakseni joitakin videonpätkiä ja hyviä ajatuksia. Olen saanut selville, että Raamatun henkilöistä Daniel muistuttaa eniten minua ja amerikkalaisista evankelistoista Joyce Meyer. Olen saanut vahvistuksne myös sille, minkä olen tiennyt jo kauan; rakkauden kieleni on rohkaisevat kannustavat ja ystävälliset sanat sekä kohteliaisuudet. Jo lapsena kyselin aina äidiltä vahvistusta kaikkeen. Nykyään välillä oikein kerjään Vesalta kohteliaisuuksia ja kauniita sanoja. Ja olen niitä saanutkin kiitettävästi; pitkässä avioliitossa oppii tuntemaan toisen tarpeet.

Tänään tein oudon testin Facebookissa. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka uskonnollinen olen. Raksitin kohdat oikein kristinuskon mukaisesti ja annoin itsestäni hyvin hartaan kuvan. Jotain meni pieleen, koska vastaukseksi tuli, että olen agnostikko, koska tiedän niin vähän uskonnosta. Hieno tulos teologille! Yritin käydä tekemässä tuloksen uudestaan, mutta se ei ilmeisesti ollut mahdollista. Nyt profiilissani on melkein peräkkäin tulokset, että muistutan uskonsankaria, leijonanluolassa vieraillutta Danielia, ja että olen agnostikkoa. Toivottavasti ei maine kärsi!

Turhamaisen naisen kauhunhetket

Päätökset ovat vaarallisia. Eilen olin vakaasti päättänyt, että ostan uudet vaatteet lauantain TV-nauhoituksia varten eräästä laadukkaasta liikkeestä. Kävelin tomerana sisälle ja sanoin, että tarvitsen uudet keväiset vaatteet, jotka sopivat yhteen papinpaidan kanssa. Kerroin myös, mihin tarkoitukseen tarvitsen ne.

Myyjä alkoi ystävällisesti esitellä erilaisia vaihtoehtoja. Ei, minä en voi ajatellakaan punaista, enkä tuota vihreää enkä tuota keltaista. Kokeilin pinkkejä jakkupukuja. Chanel-tyyppisen väri oli loistava, mutta leikkaus aivan epäsopiva. Toisessa näytin tanakalta tädiltä; pahin yhdistelmä, jonka tiedän. Sininen jakku näytti tylsältä ja mitään muuta ei oikein löytynyt.

Viimeisenä vaihtoehtona myyjä otti merihenkisen sinisen housupuvun, jossa oli valkoisia raitoja. Kokeilin pukua ja heti tiesin, ettei se aivan ollut sellainen, mitä olin ajatellut. Jakku ei istunut niin hyvin, kun parhaimmissa jakkupuvuissani. Ja housut olivat vähän liian leveät. Kaksi myyjää kehuivat kovasti puvun istuvuutta. Katselin itseäni puolelta toiselle ja vertasin mielessäni pukua järkyttävän huonosti istuvaan pinkkiin pukuun sekä tylsään siniseen. Myyjät olivat oikeassa: puku oli ehdottomasti paras kokeilemistani. Päätin ottaa puvun ja maksoin kiltisti. Hinnan kuullessani nielaisin ylimääräisen kerran. Näin kallista pukua en ollut koskaan ostanut.

Kotiin tullessani kokeilin heti pukua. Eteisen peilimme leventää ihmistä entisestään ja totesin näyttäväni aivan kauhealta uudessa, kalliissa puvussa. Perheenjäsenet olivat vähän samoilla linjoilla. Vesan mielestä puku oli rouhea, mutta vähän liian iso. Sen sijaan lasten kommentit olivat suoria ja negatiivisia. "Pellehousut", totesi Mikael housuistani. Laura oli samoilla linjoilla.

Omissa silmissänikin housut näyttivät erehdyttävästi pellehousuilta. Aloin mietiskellä vakavasti, haluanko todellakin esiintyä tässä puvussa julkisesti. Kokeilin välissä vanhoja jakkupukujani ja huomasin merkittävän eron. Uusi jakkupuku ei istunut vartalolleni. Hetken kuluttua tulin siihen tulokseen, etten tee mitään puvulla, jota en varmastin tule käyttämään. Suunnittelin palautusreissua kauppaan, kunnes järkytyin taas kerran. Kuitissa luki, ettei tuotteilla ollut palautusoikeutta. Tavasin kuittia monta kertaa, mutta sain aina saman lopputuloksen. Olin tehnyt kalliin virheen, hyvin kalliin.

Voivottelin tilannetta Vesalle, joka otti asian rauhallisesti. Soitin terapiapuhelun äidille, joka on tottunut saamaan harmaita hiuksia tyttärensä vaateasioissa. Äiti muistelee vieläkin kauhulla kauppareissuja Rovaniemelle ja muihinkin kaupunkeihin; neidille ei tahtonut kelvata koskaan kauppojen valikoimat. Kuljin ennemmin vanhoissa ja risaisissa vaatteissa kuin ostin jonkin vaatteen, joka ei miellyttänyt minua. Rasittava ipana!

Äidin ja puolen suvun kanssa tulimme puhelinkeskustelun aikana siihen tulokseen, että tuote on voitava palauttaa ainakin niin, että voin ostaa rahalla jotakin muuta kaupassa. Pyysin asiaan rukousapua ja olin harmissani, hyvin harmissani. Olin niin pettynyt siihen, etten ollut kuunnellut omaa sisäistä ääntäni, vaan olin ottanut puvun. Mieleen tulivat muutkin epäonnistuneet ostokset. Englannista ostetut Lewis`n farkut, jotka päätyivät aikoinaan käyttämättöminä Venäjänmaalle samasta syystä, sekä 30-vuotisjuhliin ostettu jakku ja muutama muu vaate. Aina kun olen kuunnellut vaateostoksilla enemmän myyjien tai ystävien ääntä kuin omaa äääntäni, minulle on käynyt huonosti.

Tänään töiden jälkeen kiirehdin sydän pamppaillen liikkeeseen. Matkalla soitin vielä ystävättärelle, joka lupasi rukousapua. Liikeeseen mennessäni tapasin nuoren myyjän, joka oli ollut myymässä pukua minulle. Selitin tilanteen ja myyjä vastasi ystävällisesti antteksipyytäen, ettei tuotteilla ole palautusoikeutta. Hän lupasi mennä konsultoimaan tilannetta toisen myyjän kanssa. Odotin hermostuneena tilannetta ja mietin, menivätkö nyt rahat kankkulan kaivoon. Hetken kuluttua nuorempi myyjä tuli kertomaan, että liike on aivan muutaman päivän sisällä muuttanut käytäntöä. Tuotteille onkin tullut täysi palautusoikeus. MIKÄ HELPOTUS! Olisin voinut hyppiä riemusta ja helpotuksesta, mutta tyydyin hymyilemään kuin Hangon keksi.

Kassalla keksin, että voisinkin katsoa itselleni kevättakkia. Sellainen minun olisi pitänyt ostaa jo vuosi sitten, mutta en löytänyt, kranttu kun olen. Nuorempi myyjä vei minut katsomaan takkeja. Tapasin siellä vanhemman myyjän, jolta pyytelin anteeksi sitä, että olin mokannut ostoksissani. Hän suhtautui kuitenkin asiaan oikein mukavasti ja sanoi, että uuden hankinnan täytyy tuntua hyvältä vielä kotonakin. Heti helpotti! En nimittäin halua olla mikään hankala asiakas.

Onnistuneen palautusreissun kruunasi uuden kevättakin löytäminen. Se on oikein ajattoman tyylikäs ja käytännöllinen, mutta samalla viehättävä suurine nappeineen. Leikkaus oli hyvä ja musta väri sopii hyvin sekä työhön, juhlaan ja arkeen. Myyjä tarjosi myös samaa takkia valkoisena. Kokeilinkin sitä, ja se oli luomoava. En kuitenkaan sortunut siihen muistaen Helsingin loskat, oman huolettoman luonteeni ja kolme sottaista vintiötä. Myyjälle totesin, että ostan sellaisen sitten kun olen 45-vuotias. Ehkä minusta sitten kuoriutuu tyylikäs Lady!

Läsnäolosta läsnäiloon!

Lauantaiaamuna olin vähän stressaantunut. Vesa oli muuttoapuna ja minä olin yksin lasten kanssa. Minua jännitti edessä oleva naisten iltapäivä. Olin vähän pettynyt siihen, että ilmoittautuneita oli niin vähän. Tiesin myös, etteivät kaikki ilmoittautuneet edes pääse tapahtumaan. Minua hermostutti se, miten selviän kaupassakäynnistä salaattipäivällistä varten. Osaanko varata oikean määrän tarvikkeita? Osaanko hankkia sellaisia salaattiaineksia, että vaativatkin naiset ovat tyytyväisiä? Kaiken hätäilyn ja huolen kruunasi se, että iltahartauden pitäjän perheenjäsenet olivat sairastuneet äkillisesti. Voin myöntää, ettei tämän perheen äiti sinä aamupäivänä ollut kovinkaan läsnäoleva.

Minun ei taaskaan auttanut muuta kuin jättää huoleni Herran käsiin. Automatkalla Prismaan, kaupassa ja ajellessani Helsinkiin, tietysti vähän myöhässä, jätin kaikki asiat Jumalan käsiin. En halunnut pilata päivääni ja tapahtumaa huonolla mielellä, vaan vakuuttelin itseäni siitä, että hyvin rukoiltu on puoliksi tehty. Naisten iltapäivää oli todella valmisteltu rukoillen, joten minun oli vain tyytyminen siihhen, että kaikessa saa tapahtua Herran tahto.

Mieleni rauhoittui kokonaan saapuessani Paavalinkirkolle, jossa minua odotti kaksi tarmokasta ja iloista naista. He eivät sättineet minua, vaikka saavuin myöhässä. Sen sijaan totesimme rauhallisesti, että meillä on tarpeeksi aikaa loihtia salaattipäivällinen kasaan. Keittiötöiden tekeminen kolmestaan tuntui todella mukavalta leppoisassa ja hyvässä ilmapiirissä. Salaatin ja muiden ainesten pilkkomisen lomassa tutustuimme toisiimme ja juttelimme mukavia.

Mieleni rauhoittui entisestään luennoitsija Jutan tullessa hyvissä ajoin paikalle. Saimme viimeisteltyä iltapäivän ohjelman rauhassa; minulle tuli tunne siitä, että luento on hyvissä käsissä. Vähitellen naisia alkoi valua sisälle. Olin aivan ihmeissäni. Ilmoittautuneita oli vain 8, mutta paikalle tuli yhteensä 28 naista. Ihanan kirjava joukko nuoria ja vanhoja naisia. Joukossa tuttuja naisia, mutta paljon on myös vieraita kasvoja.

Jutta puhui luennossaan läsnäolosta. Lisäksi saimme tehdä erilaisia harjoituksia ja kuulla hienoja ajatuksia siitä, miten Maria, Jeesuksen äiti, voi olla meille esikuvana läsnäolevasta ihmisestä. Jutta otti esille kolme raamatunkertomusta Mariasta, jotka kuvaavat läsnäolon eri puolia.

Enkelin tuodessa sanomaa lapsesta, jonka Maria tulee saamaan, nuori nainen ei kieltäydy kutsusta, vaan HYVÄKSYY Jumalan suunnitelman elämässään. Asioiden hyväksyminen on tärkeä askel läsnäolon tiellä. Marian synnytettyä Jeesus-vauvan hän oli avoimena paimenille ja heidän sanomalleen, vaikka hän olisi voinut olla vain omien kipujensa ja rankan synnytyskokemuksen vanki. Läsnäolossa on tärkeää MIELEN AVAAMINEN. kolmantena raamatunkertomuksena oli Marian, Joosefin ja Jeesuksen pako Egyptiin. Maria luotti Jumalan huolenpitoon tässäkin tapauksessa eikä antanut PELON sitoa itseään. Pelkojen antaminen Jumalalle on tärkeä askel tiellä läsnäoloon.

Ilta jatkui salaattipäivällisen jälkeen viellä kirkossa. Arja-pappi auttoi ystävällisesti minua ja tuli lukemaan ex-tempore iltahartauden tekstit ja rukoukset. Itse luin iltahartauden puheen, jonka sen oikea pitäjä oli ystävällisesti minulle etukäteen meilannut. Tuskin sekään sattumaa! Puhe oli hyvin koskettava ja se jäi puhuttelemaan monia. Iltahartauden jälkeen minulla oli ihana olo. Tuntui siltä, että Jumala oli ollut mukana tapahtuman järjestämisessä, vaikka niin monet asiat tuntuivat tökkivän matkan varrella. Iltapäivästä tuli hieno kokonaisuus, jossa jokainen pala sopi yhteen.

Tapahtuman suunnittelu oli seikkailu sinänsä. Suunnnittelin sitä yhdessä alueellamme toimivan Kotiryhmäverkoston edustajan sekä Mari-ystävän kanssa. Meillä ei ollut mitään hajua siitä, millasita tapahtumaa alamme järjestää. Muutama päivä ennen kokousta sain Jutalta viestin, jossa hän kertoi haluavansa tehdä yhteistyötä kannssani. Hän oli ihmeellisesti päätynyt kotisivuillemme ja bongannut minut sieltä.

Suunnittelupalaverimme sykki intoa ja elämää. Olimme kaikki innoissamme läsnäolo-teemasta ja saimme ideoitua tapahtuman vajaassa tunnissa lauluja myöten. Tehokkaita naisia tai hyvät yhteydet ylöspäin! Lähetin myös tapahtumakutsua erinäisille ihmisille. Sitä kautta Jutan tiedot olivat päätyneet Sana-lehteen ja hänestä tehtiin lehtijuttu. Huvittavaa oli myös se, että Jutta valitsi Marian esimerkkihenkilöksi eikä meille kellekään tullut mieleen, että seuraavana päivänä oli Marianpäivä. En voi taas muuta kuin ihmetellä sitä, miten suvereenia Jumalan työ on. Tämä tapahtuma kuuluu taas sarjaan "syntynyt, ei luotu". Kaikki kunnia Jumalalle! Kiitos kaikille teille naisille, jotka olitte mukana tässä prosessissa. Tämä tapahtuma vakuutti minua taas kerran siitä, että meillä on elävä Jumala!

Arjen pienet ilot

Ystävällinen tuttavamme tarjosi minulle ja Vesalle mahdollisuutta vapaailtaan. Hän ehdotti ottavansa lapset hoitoon illaksi, jotta me pääsisimme kahdestaan vaikka elokuviin. Emme kuitenkaan ottaneet tarjousta vastaan. Olimme yksimielisiä siitä, ettei meillä ole tällä hetkellä aikaa tai tarvetta elokuvailtaan. Lapsemme tarvitsevat sen verran usein lastenhoitoa iltaisin tai viikonloppuisin, ettemme millään raaski jättää heitä hoitoon vapaailtanamme. Toiseksi oma elämämme on niin kiireistä ja intensiivistä, ettemme kaipaa kahdenkeskisiä menoja. Vapaa koti-ilta voittaa huvitukset tällä hetkellä mennen tullen.

Tämän talven aikana olen huomannut kaipaavani iltaisin ennen kaikkea rauhaa ja lepoa. Nautin siitä, että työpäivät ovat täynnä huisketta. Lasten kanssa illatkin ovat täynnä menoa ja meiningiä. Niinpä en talon hiljennyttyä yhdeksän jälkeen enää kaipaakaan suuria kulttuurielämyksiä tai viihdykkeitä. Pyykin peseminen ja lajittelu, keittiön siivoaminen ja paikkojen järjestäminen ovat juuri sopivaa vastapainoa vauhdikkaalle elämälle. Vesan naputellessa tietokoneella työhommia saan rauhoittua kotitöiden parissa, kuunnella suosikkilevyjäni tai lueskella rauhassa.

Olen edelleen onnellinen siitä, ettei meillä ole televisiota. Tai nykyään meillä on telkkari, mutta sellainen, josta ei voi katsoa muuta kuin videoita. Jos meillä olisi televisio, lysähtäisin varmasti illaksi sohvan pohjalle katsomaan televisio-ohjelmia. Eihän sekään huono rentoutumisvaihtoehto olisi, mutta luulen, että voin sisäisesti paremmin, kun käytän saman ajan rauhoittumiseen, omien ajatusten kelaamiseen ja rukoukseen. Yksitoikkoiset kotityöt ovat ainakin minulle paras tapa hiljentyä Jumalan edessä kävelylenkkien lisäksi. Pyykkivuorta selvitellessä voi käydä mielessään läpi ihmisiä, joita haluaa kantaa Jumalan eteen. Eikä silloin kotitöiden tekeminen harmita yhtään; ei, siitä tulee vain nautinnollista!

Tänään olen viettänyt rauhallista vapaapäivää kotona ja huomannut sen, miten pienet asiat voivat tuottaa elämään suurta iloa. Lauran ja Mikaelin kanssa leikimme kutitusleikkiä. Lapset kikattelivat valtavasti, vaikka en ollut vielä edes koskenut heihin. Lapsuudesta tuli muistuma siitä kutkuttavasta tunteesta, mikä liittyy kutitusleikkeihin. Ajatus siitä, että kohta minua kutitetaan naurattaa aivan yhtä paljon kuin itse kutitus.

Nyt lopetan kirjoittamisen, koska minua kaivataan Inkan aarre -pelin pariin. Muut pelaajat huutavat jo raivoisasti blogin äärelle juuttunutta äitiä. Siispä nauttimaan arjen pienistä iloista...

Martti Luther: "Naisia on vaikea hallita"

Heräteostokset ovat vaarallisia. Ostin viime syksynä Kirja-Kotimaan alennusmyynnistä melkoisen kasan teologisia kirjoja halvalla. Yksi kirjoista oli oppi-isämme Martti Lutherin ajatuksia kokoava teos "Ajatuksia miehestä, naisesta ja avioliitosta". Kirjan takakannessa luvataaan suuria. "Eräs filosofian maisteri on valikoinut saksankielisistä alkuteksteistä riemastuttavan ja monikäyttöisen lahjakirjan, joka tuo raikkaan tuulahduksen suoraan keskiajan sääty-yhteiskunnasta ja osoittaa, että monien muutosten keskellä jotkin asiat eivät koskaan muutu. Samalla kyseessä on puhutteleva kokoelma, jossa luodataan parisuhteen ja perhe-elämän kestäviä arvoja."

En ole mikään feministi, kaukana, kaukana siitä, mutta muutamat Lutherin sitaatit eivät mielestäni anna kovinkaan hyvää kuvaa hänen suhtautumisesta naisiin. Paljon parjattu Paavalikin on kevyttä kamaa Lutherin sutkautusten rinnalla. Vesan ja minun analyysini olikin, että suuri osa teksteistä lienee syntynyt mukavassa miesseurassa pienessä sievässä. Lutherhan oli tunnetusti hyvän ruoan, juoman ja hauskan seuran ystävä. Tässä teille valikoima Lutherin parhaita. Sen jälkeen voi miettiä, mikä se olikaan tämän luterilaisuuden ydin. Oppi-isämmekin taitaa päästä taivaaseen yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden!

"Naisilla on kapea rintahehä ja leveät lanteet ja takapuoli. Niinpä heidän tulee pysyä kotona istumassa, hoitaa taloutta, synnyttää ja kasvattaa lapsia."

"Naiselle ei mikään hame tai mekko sovi huonommin kuin se, että hän tahtoo olla viisas."

"Naista tulee kehua, olkoon se totta tai valhetta." AAMEN!

"Rinnat ovat naisen koristus, jos ne ovat sopusuhtaiset, Suuret ja pulskat eivät ole parhaat, eivätkä ne erityisesti kaunista, lupaavat paljon ja antavat vähän."

"Ja mitä sinä tuolla koristautumisella muuta etsit kuin että kelpaisit vieraille miehille."

"Naiset ovat taitavampia kotiasioissa, mutta maailmalliseen, poliittiseen hallintoon ja asioiden hoitoon he eivät kelpaa."

"Vaikka naisilla on paljon sanoja, heiltä puuttuu asiaa."

"NaIset osaavat luonnostaan puhua hyvin, kun taas miesten täytyy opiskella sitä ahkerasti." HIENOA, MARTTI!

VÄLILLÄ OLET KUITENKIN VÄHÄN EPÄLOOGINEN!
"Vaikka naisilla on kuinka hyvä ulosanti, ei heitä siitä kannata kehua; he nimittäin änkyttävät, eivätkä osaa kunnolla puhua."

"Mitä naiset eivät saa puhumalla, sen he hankkivat itkemällä."

"Miehellä on leveä rintakehä ja kapea lantio, siksi heillä onkin enemmän ymmärrystä kuin naisilla."

"Mies ei saa kohdella vaimoaan kuin lattialuutua, eihän tätä ole edes luotu lattialuutusta, vaan miehen kylkiluusta."

"Ja vaikka toinen nainen olisikin kauniimpi, parempisanainen, viisaampi, älykkäämpi ja terveempi kuin sinun vaimosi, niin et sinä saa kuitenkaan häntä rakastaa kuin omaa ruumistasi."
HIENOA, MARTTI!

"Aviomiehen tulee olla kärsivällinen, lempeä ja hyvä vaimoaan kohtaan." EHDOTTOMASTI!

"Vaimoa ei tule ottaa vain tarpeen vuoksi vaan myös yhdessä elämisen ja asumisen vuoksi."

"Vaimo on panttina ruokansa edestä."

"Monella on vaimo, mutta harva tuntee vaimonsa." HIENOA, MARTTI!

"Kuka onkaan miestään lahempänä kuin vaimo? Kuitenkin vain harvoin heidän välillään vallitsee yksimielisyys, rakkaus ja ystävällisyys." TOTTA!

"Niiden, jotka aikovat mennä naimisiin, tulee vakavasti rukoilla Jumalalta aviopuolisoa." HYVÄKSI HAVAITTU OHJE, MARTTI!

"Avioliiton ydin on se, että antaudutaan kokonaan toiselle ja luvataan pysyä uskollisina, eikä päästetä ketään toista väliin." AAMEN!

"Kuinka hyvä onkaan, kun aviopari käy yhdessä pöytään tai sänkyyn; jos he välistä murisevat tai nurisevat, ei se haittaa."

Tässä muutama Martti-oppi-isän viisas ohje. Eipä ihme, että kirja oli päätynyt 75% alennukseen. Onneksi kirjan loppupuolelta löytyi vähän viisaampiakin tokaisuja. Mikä oli sinun suosikkisi?

Paastonaika - taakka vai mahdollisuus

Luulen, että useimmista ihmisistä paasto kuulostaa jotenkin ikävältä ja raskaalta ajatukselta. Omista mielihaluista ja -teoista luopuminen sekä oman itsensä tutkiminen kuulostavat hankalilta ja ikäviltä asioilta. Eikö vaan mieluummin pidettäisi hauskaa ja unohdettaisi kaikki ikävät asiat?

Paastonajan ei kuitenkaan tarvitse olla ikävä aika kirkkovuoden kulussa. Sen tarkoitus on pysähtyä miettimään omaa elämää ja yksinkertaistaa elämää, jotta voisi löytää terveemmän suhteen itseensä, Jumalaan ja lähimmäiseen. Itse olen paastonnut monena vuonna karkista, kahvista tai kaikesta makeasta. Tänä vuonna en ole halunnut pitää ruokapaastoa, koska olen huomannut, ettei se välttämättä tee minulle hyvää. Helposti käy niin, että silloin kiinnitän vain enemmän huomiota itseeni ja syömiseeni. Ruokapaaston sijaan pyrin siihen, että antaisin nyt paastonaikana enemmän huomiota ja aikaa Jumala-suhteen hoitamiselle sekä lähimmäisille. Kutsun vieraita kylään, soittelen ystäville ja kirjoitan sähköpostia. Iltaisin rauhoitun yksikseni nojatuolissa, kuuntelen hengellistä musiikkia, luen Raamattua ja hartauskirjoja sekä hiljennyn kuuntelemaan Jumalaa ja itseäni.

Paastonajan tarkoitus on hypätä pois suorittamisen ja hauskanpidon oravanpyörästä sekä tavoitella yksinkertaisempaa ja pohdiskelevampaa elämää. Seitsemän vapaata viikkoa ennen pääsiäistä kutsuvat etsimään elämään syvempiä ja korkeampia arvoja unohtamalla hetkeksi oman napamme ja oman edun tavoittelun pidättäytymällä tai luopumalla jostakin sekä kiinnittämällä huomiota niihin asioihin, jotka meidän tulisi selvittää Jumalan ja toisten ihmisten kanssa.

Tavoitteena on oppia näkemään omaa elämää Jumalan silmin. Paastonaika on ollut onnistunut, jos kristitty on oppinut jotakin omista hyvistä ja huonoista puolista sekä ymmärtänyt sen, kuinka paljon Jumala rakastaa häntä. Paastonaikaa ei ole tarkoitettu itsekidutuksen tai kärsimyksen ajaksi vaan itsetutkistelun ajaksi, jolloin kaikki voisivat tajuta Jumalan rakkauden ja armon suuruuden.

Jumalan edessä en voi eikä minun tarvitse peitellä mitään. Jumalan edessä voin olla avoin ja läpinäkyvä kuin pieni lapsi turvallisen vanhemman sylissä. Voin kiukutella tai olla tyytyväinen, ja luottaa siihen, että Isä ei hylkää, vaan rakastaa. Nyt on hyvä aika tunnustaa Jumalalle niitä asioita, jotka painavat mieltä. Paasto on ollut erityisen onnistunut, jos joku sen seurauksena nöyrtyy ja pyytää anteeksi niiltä ihmisiltä, joita kohtaan on toiminut väärin nyt tai jo kauan sitten. Silloin sydämeltä lähtee suuria taakkoja.

Toisena tavoitteena paastonaikana on se, että voisimme nähdä paremmin apuamme tarvitsevat ihmiset. Luopuminen ruoasta, herkuista, alkoholista, elokuvista tai vaikkapa internetissä surffailusta tulee mielekkääksi silloin, jos käytämme säästyneen ajan tai rahan lähimmäisten hyväksi. Tässäkin voit pyytää Jumalalta viisautta, jotta hän voisi osoittaa, mikä olisi sinulle paras tapa auttaa toisia ihmisiä. Jumalan rakkaus on kekseliäs, ja sen vuoksi hän voi ohjata sinut parhaiten niiden lähimmäisten luo, jotka tarvitsevat juuri sinua.

Anna-Maija Raittila kirjoittaa koskettavasti paastonajasta: "Paastonaika kutsuu meitä aina uudestaan pyytämään Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sanoin: "Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki."

Entä jos me emme kuuntele, hiljene erottamaan Jumalan rakkauden tahtoa, kun hän huutaa keskelle välinpitämättömyyttämme jonkun lähellämme kärsivän ihmisen hädän sisältä? Jumala ei pakota meitä, Jumala ei vastoin tahtoamme alista meitä välikappaleikseen. Jääkö siis pelastuminen, vapauttamisen ihana ihme tapahtumatta vain meidän kylmyytemme ja velttoutemme takia? Jää. Niin näyttää käyvän yhä uudestaan. Herra armahda, niin näyttää käyvän yhä uudestaan täsää kristityssä maassamme.

Mutta Jumala itse on hellittämätön. Hänen rakkautensa on kiivasta, kuluttavaa tulta. Se hiuduttaa hänen omaa Isän sydäntään, se pakottaa hänet itsensä yhä uudestaan liikkeelle, hellittämättömän toivon voimalla, etsimään kadonnutta, herättämään paatunutta, hiljaa, hiljaa sulattamaan kovaa sydäntäni."
Anna-Maija Raittila: Askele askelellta -Uskoa ja luottamusta vuoden matkalle (s.34-35)

Nuorten aikuisten Uskomaton ilta -kahvilan iltahartauden puhe

Antaessaan saa!

Minulle tuli ennen joulua idealistinen ajatus siitä, että alkaisimme pitää joka päivä pienen kotihartauden kunnon papinperheen tavalla. Ajattelin, että päivällisen yhteyteen sopisi hienosti pieni hiljentymishetki, jolloin oltaisiin koolla koko perheellä ja luettaisiin pätkä Jumalan sanaa. Hankin tarkoitusta varten koko perheelle yhteiseksi joululahjaksi Anna-Mari Kaskisen kirjan "Kodin arkihetken Raamattu". Ja tunsin itseni hyväksi kristityksi ja perheenäidiksi!

Idealismini on taas kerran saanut väistyä arkirealismin tieltä. Päivällisemme ovat kaukana rauhallisista hiljentymishetkistä. Yleensä ruoan valmistuessa kaikki ovat niin nälkäisiä, että käsienpesu ja yhteinen ruokarukouskin tuntuvat monesti liian suurilta vaatimuksilta. Yleensä joudun korottamaan ääntäni, kun lapset eivät malta pitää näppejänsä erossa ruoasta ennenkuin kaikki ovat saaneet tultua yhteiseen pöytään ja olemme saaneet siunattua ruoan. Yleensä kyllä siunaamme jollakin tavalla ruoan, mutta siihen se sitten on jäänyt muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta. Hätäinen ruokarukous kaaospäivinä ja hieman perusteellisempi ruokalaulu rauhallisina päivinä.

Mikael on niin ihastunut ruotsalaiseen ruokalauluun "Tack och lov", että monesti laulamme sen kahdestaan käsi kädessä muiden jo nauttiessa pöydän antimia. Antton ja Laura taas mielellään tekevät väännöksiä ruokalauluista. Ovat tainneet periä kummallisen taipumksen sekä papaltaan että isältään. Viimeisin ruokalaulu oli "Nyt silmäin alla Jeesuksen" Soihdut sammuu - ja Joulupukki-laulujen sävelmillä. Ruoan siunaaminen on selvästikin lapsillemme iloinen asia!

Uuden hartauskirjan osto ei kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan siitä on ollut suurta iloa minulle. Tämän päivän teksteissä muistutetaan siitä, miten tärkeää on luopua omastaan köyhien hyväksi.

"Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne." 5. Moos. 15:11

Raamattu opettaa meille, miten tärkeää on vieraanvaraisuus ja anteliaisuus. Kotimme on hyvänä esimerkkinä siitä, miten Jumala siunaa ihmeellisesti pienet uhrauksemme. Olemme Vesan kanssa maksaneet säännöllisesti kymmenykset opiskeluajoista lähtien, koska koimme jo silloin Jumalan ihmeellistä siunausta aloittaessamme uhraamisen Herran työlle. Silti emme ole koskaan kokeneet, että olisimme menettäneet jotain luopuessamme omastamme toisten ihmisten hyväksi.

Olohuoneemme on hyvänä esimerkkinä siitä, miten konkreettisesti Jumala siunaa. Sohvakaluston saimme halvalla naapureilta, nojatuolit lankomieheltä, "lepolassin" tädiltä ja kaksi nojatuolia alennusmyynnistä sekä verhot Pellon pappilasta ja ryijyn taitavilta tädeiltä. Kaikki sopivat kuin nakutettu olohuoneeseemme! Luotan nykyään enemmän Herran sisustusmakuun kuin omaani :)!

En tarkoita kirjoituksellani sitä, että kymmenyksiä annettaisiin, jotta saataisiin jotain aineellista hyvää itselle. Jumalan siunaus on paljon suurempi ja ihmeellisempi asia kuin tavarat. Omasta rahasta, ajasta tai tavarasta luopuessa voi elämässä tapahtua suuria muutoksia. Elämänarvot voivat muuttua sillä tavalla, että ihminen huomaa sen, miten tavara ja raha eivät olekaan elämän tärkeimpiä asioita. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen voittavat mennen tullen hienot talot ja sisustukset, vaatteet, autot tai etelänmatkat.

Paastonaika tarjoaa mahdollisuuden tutkia omia elämänarvoja ja asenteita. Olisitko sinä valmis luopumaan omastasi kärsivän lähimmäisen tai Jumalan työn hyväksi? Kuka tarvitsisi sinun rahojasi enemmän kuin sinä? Miten sinä voisit osoittaa kiitollisuutta Jumalalle, kaiken hyvän antajalle? Kokeile kymmenysten antamista paastonaikana. Hyviä kohteita on maailma pullollaan. Älä anna omastasi otsa rypyssä! Älä myöskään yritä osoittaa Jumalalle tai muille ihmisille sitä, miten hyvä ja jalo ihminen olet! Sen sijaan voit muistaa Raamatun sanat: "Iloista antajaa Jumala rakastaa!" Jumala voi yllättää sinut iloisesti!

Auta, että omastani
itse tänään jakaisin.
Hyvyydestä, jonka annoit,
tahdon antaa takaisin.

Pienestä voi tulla suurta.
Sinä annat siunauksen.
Täynnä ovat varastosi.
Ammentaa saa jokainen.

Anna-Mari Kaskinen: Kodin arkihetken Raamattu

Ole onnellinen nyt

Ole onnellinen nyt,
älä vasta huomenna.
Älä eilispäivän onnen perään huokaa.
Ole onnellinen nyt,
älä tuulta tavoita,
kun pöytään katettu on juhlaruokaa.

Ole onnellinen nyt,
tänään luonasi on hän,
joka vierelläsi tahtoo käydä matkaa.
Ole onnellinen nyt,
katso silmiin ystävän.
Tätä hetkeä et huomenna voi jatkaa.

Ole onnellinen nyt,
kaikki mitä kauan hait,
tässä on nyt elämäsi juhlahetki.
Ole onnellinen nyt,
kuinka suuren lahjan sait,
kuinka rikas onkaan tämän päivän retki!

Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda

Levoton Tuhkimo

Olen ollut tänään TV-jumiksen jälkeen varsin levoton. Minulla on aina suurten juttujen jälkeen taipumusta mennä ylikierroksille. Silloin en voi oikein keskittyä mihinkään järkevään. Sen sijaan teen kaikkea turhanpäiväistä, ja vaeltelen levottomona paikasta toiseen. Niinpä tänäänkin olen vaan haahuillut täällä kotona, surffaillut netissä, näpräillyt kännykkää, tanssinut lasten kanssa Anna Eriksonin tahdissa, lukenut lapsille kirjaa, leikkinyt piilosta ulkona sekä pälättänyt puhelimessa ja muutenkin.

Selvästikin paineet ja jännitys ovat purkautuneet, vaikka en itse TV-lähetyksessä yhtään jännittänytkään kuoron alkulaulua lukuunottamatta. Silloin sydämeni pamppaili hurjaa vauhtia. Onneksi alkuvirren laulaminen rauhoitti mieleni niin hyvin, että alkutervehdyksen pystyin vetämään jo aivan normaalisti. Loppua kohti olo vain parani; Herran Siunausta lausuessa tuli tunne, että olisin voinut kyllä jatkaa jumista vähän pitempäänkin. Sen verran hauskaa hommaa!

En ole katsonut itse jumalanpalvelustra nauhalta enkä aio sitä lähiaikoina tehdäkään. Minulle jäi jumalanpalveluksesta hyvä maku suuhun enkä anna turhan analysoinnin sitä pilata. Jos katsoisin lähetyksen nyt, löytäisin sieltä sata virhettä, ja minua alkaisi vaan harmittaa. Muutaman kuukauden kuluttua voin katsella nauhoitusta objektiivisemmin enkä niin tunteella. Silloin ymmärrän toivottavasti paremmin kokonaisuutta enkä jää kiinni pikkuvirheisiin.

Luulen, että TV-jumalanpalveluksen toimittaminen oli tärkeä asia seurakunnallemme ja sen jumalanpalveluselämälle. Nyt on hyvä jatkaa jumalanpalveluselämän kehittämistä, kun saimme hienon kokemuksen siitä, miten Jumalan kansan juhla syntyy suuren joukon yhteistyöstä. Kenraaliharjoitus oli vielä melkoista harjoittelua; ylitimme lähetysajankin silloin peräti seitsemällä minuutilla. Tänään ote oli aivan toinen. Kaikki tiesivät omat tehtävänsä ja hoitivat osuutensa taidolla. En olisi ikinä uskonut, että saamme puristettua ehtoollisjumalanpalveluksen tuntiin. Aivan siihen emme päässeetkään. Ylitimme ajan seitsemällätoista sekunnilla. Ei hassumpi suoritus tällaisilta amatööreiltä. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että sain olla mukana tällaisessa projektissa. Jumala on hyvä!


"Niin huikea taivaasi on,
niin ääretön, niin rajaton.
Niin pienenä käsiisi jään,
jään ihmeitä ylistämään."

Anna-Mari Kaskinen

Melkein kuin mannekiini

Olen ollut pienestä tytöstä asti hyvin tyttömäinen. Muistan, kuinka jo lapsena rakastin vaatteita, pitkiä hiuksia ja korkokenkiä. Katselin ihaillen kauniiden naisten kuvia lehtien ja kuvastojen kansissa. Teimmepä luokan tyttöjen kanssa oikein vihkoja, joihin laitoimme järjestykseen kauneimmat naiset Anttilan ja Elloksen kuvastoista sekä Dallasin ja Dynastian näyttelijättäret. Pamela oli aina minun suosikkini.

Haaveilin pienenä siitä, että minustakin tulisi jotain suurta ja hienoa: näyttelijä, taitoluistelija, laulaja, missi, malli tai ainakin hieno rouva. Vessan peilin edessä harjoittelin missihymyä, sitä aitoa pepsodenttiä. Kopisuttelin äidin korkokengillä ja laitoin Clerasilia huulille, kun äidillä ei ollut yhtään huulipunaa.

Viime maanantaina olin melkein kuin mannekiini. Minua kuvattiin työpaikalla TV-kameralla kaksi tuntia, jotta saataisiin taustakuvaa naispapin työstä kahden minuutin juttua varten. Olin aika kipeä, flunssainen ja väsynyt. Siitä huolimatta oikein nautin kuvauksista. Kärsivällisesti kävelin aina sinne suuntaan, minne käskettiin, sytytin kynttilää, naputtelin tietokonetta, laitoin päälle albaa ja olin oikein innoissani.

Sunnuntaina pääsen taas televisiokuvauksiin, kun toimin liturgina jumalanpalveluksessa, joka tulee suorana lähetyksenä TV 1:ltä klo 10. Olen ollut tosi mielissäni tästä projektista. On ollut hienoa seurata, kuinka valtava työmäärä ja työntekijäjoukko tarvitaan yhden ohjelman tekemiseen. Nyt toivon ja rukoilen sitä, että flunssani paranisi kokonaan sunnuntaihin mennessä. Ei ole kiva, jos TV-jumiksessa liturgin ääni rahisee. Olen lievästä flunssaisuudesta huolimatta rauhallisella ja hyvällä mielellä. Varsinainen työ eli tekstien kirjoittaminen on tapahtunut jo joulukuussa. Sunnuntaina voi vain nauttia työn hedelmistä: esiintyä Herran kunniaksi ja palvella seurakuntaa!

Jo pitemmän aikaa olen Vesalle ja äidille sekä muutamalle ystvälle puhunut siitä, että haluaisin joskus tehdä jotain TV-juttuja. Jossain vaiheessa aloin rukoilla sitä, että minulle aukenisi jotain TV-tehtäviä. Ajattelin, että koska olen luonteeltani julkisuudenhakuinen ja innokas esiintymään, voisin hyvin käyttää näitä lahjojani Jumalan työssä. Suurin osa papeista kun on varmaan sellaisia, jotka eivät todellakaan halua päästä telkkariin tai olla paljon esillä. Siksi tarvitaan myös tällaisia pinnallisia seiskatyyppejä, joiden veri vetää esiintymisareenoille.

Nyt Jumala on sitten todella kuullut rukoukseni. Syksyllä olin yksissä TV-kuvauksissa, tällä viikolla toisissa, sunnuntaina jumiksessa ja maaliskuussa menen vielä varsinaisiin TV-kuvauksiin sitä ohjelmaa varten, jonka taustakuvaa tehtiin tällä viikolla. Kysyin maaliskuun ohjelman taustatoimittajalta, mistä he oikein olivat napanneet minut. Enhän minä ole ikinä ollut missään yhteydessä TV:hen eikä minulla ole siellä yhtään tuttua ihmistä. Toimittaja sanoi, että joku oli suositellut minua. Mielenkiintoista. Se osoittaa tas kerran, miten rukoileminen on sangen vaarallista. Se toimii yllättävän usein!

Rukous ja usko

Saarna teemasta rukous ja usko 17.2.2008 Paavalinkirkossa, Mark. 9:17-29

Kaksivuotias poika oli mummolassa kovassa kuumeessa. Yli 40-asteen kuume oli jatkunut jo useamman päivän. Aamuyöstä hän oli niin levoton, että isoäiti heräsi ja meni hoitamaan lasta.Silloin isoäiti huomasi yhtäkkiä, etteivät he olleet muistaneet rukoilla pienokaisen paranemisen puolesta. Hän laittoi kätensä pienen pojan päälle ja rukoili yksinkertaisesti, että poika paranisi. Silloin tapahtui ihme. Kuume laski hetkessä ja aamulla poika oli taas aivan terve.

Päivän evankeliumiteksti kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus karkotti yhtä yksinkertaisella rukouksella pahan hengen. Ennen tekstiä kerrotaan tilanteesta, jossa Jeesuksen opetuslapset väittelevät lainopettajien kanssa siitä, miten paha henki pitäisi ajaa pojasta. Tuohon aikaan pahojen henkien esiintyminen oli hyvin tavallista ja sen vuoksi oli kehitetty monenlaisia menetemiä, joilla ihmisiä yritettiin vapauttaa pahojen henkien vallasta. Demonien karkottamiseen käytettiin erilaisia manauksia, loitsuja ja riittejä.Ne eivät olleet kuitenkaan auttaneet pojan vapauttamisessa Pahan Hengen vallasta.

Jeesusta ärsytti valtavasti opetuslasten ja muiden koolla olevien ihmisten epäusko ja taitamattomuus auttaa poikaa. Pojan isä ei halunnut olla epäilevä, mutta samalla hän tunsi oman heikkoutensa. Sen vuoksi hän pyysi apua Jeesukselta sanoen. ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Miehen huuto kuvaa hyvin rukouselämää. Rukoilija kokee yleensä toisaalta valtavaa avuttomuutta ja toisaalta luottamusta Jumalan mahdollisuuksiin.

Jeesus ei halunnut tehdä tapahtumasta suurta näytelmää, vaan hän tahtoi auttaa poikaa ja tämän isää. Hän käski henkeä hyvin yksinkertaisesti. Jeesuksen sanoissa oli samaa yksinkertaisuutta, kuin hänen tyynnyttäessään myrskyn. Hänellä oli niin suuri jumalallinen valta, että yksinkertaiset sanat riittäävät vapauttamaan pojan.

Osa raamatuntutkijoista on väittänyt, että pahojen henkien poisajamiset eivät olisi todellisia, vaan että kyseessä olisi ollut sairaudet, joita tuohon aikaan ei ymmärretty sairauksiksi. Kuitenkin raamatunteksteissä selvästi erotetaan sairaudet ja pahojen henkien vaikutukset. Jeesus käsitteli kovakouraisesti pahoja henkiä, mutta hän kohtasi sairaat ihmiset lempeästi ja rakkaudellisesti. Lisäksi lähetystyössä olevat ovat törmänneet ei-kristityissä maissa samanlaisiin pahojen henkien vaikutuksiin kuin mistä Raamattu meille kertoo.

Pahojen henkien vaikutukset ovat kohta arkipäivää Suomessakin. Luen internetissä blogeja ja löysin sieltä eräänä päivänä nuoren tytön blogin. Hän oli vihkiytynyt wiccaksi, eräänlaiseksi noidaksi. Hän luetteli blogissaan suuren määrän uusia ystäviään, jotka myös olivat wiccoja. Pahinta on se, että wicca-aatetta ja muita okkultistisia tapoja ja menetelmiä syötetään nykyään jo pienille lapsille. Suomalaiset äidit ja isät voivat nyt Aku Ankan tai Prinsessa-lehden sijaan tilata tyttärelleen Wítch-lehden (suomeksi noitalehden), jossa kerrotaan mainoksen mukaan viidestä aivan tavallisesta tytöstä, jotka ovat yhdessä noitajengi Witch. Lehti on mainoksen mukaan täynnä maagista sarjakuvaa, kiehtovia horoskooppeja ja jännittäviä testejä. Mitä rakennusaineita elämäänsä saavat nämä pienet tytöt, jotka imevät lehden tai vastaavien telvisio-ohjelmien kautta noituutta. Nykylasten ja nuorten pelko, pahat unet, levottomuus ja masennus voivat hyvinkin johtua siitä, että he ovat saaneet elämäänsä huonoja vaikutteita, jotka ovat särkeneet lasten herkkää mieltä.

Luin eräästä kirjasta naisesta, joka oli saanut tiukkapipoisen kristillisen kasvatuksen. Hän halusi vastustaa vanhempiensa arvomaaimaa ja vihkiytyi Saatanalle. Alussa kaikki tuntui vapaalta, uudelta, erilaiselta ja jännittävältä. Mutta vähitellen hänen elämäänsä alkoi tulla ahdistusta, pakkomielteitä, pelottavia näkyjä ja kuulohavaintoja. Hän oli katkeamispisteessä, kun kokenut pastori auttoi hänet rukouksen avulla vapautumaan pahojen henkien vaikutuksesta.

Samanlaisiin ilmiöihin ovat törmänneet myös monet kirkon työntekijät, jotka tekevät työtä nuorten keskuudessa. Tietynlainen musiikki, elokuvat, kirjallisuus, spiritismi ja ennustaminen on houkutellut nuoria okkultististen ilmiöiden pariin. Se, mikä on alkanut leikkinä, onkin osoittautunut vaaralliseksi elämän ja kuoleman kamppailuksi. Samanlaisia ongelmia on myös niillä, jotka ovat joutuneet huumeiden, alkoholin tai seksin orjiksi. Tällaisten ihmisten kohtaamisessa ei auta pelkästään myötätunto ja ymmärtäminen, vaikka ne ovat titetysti todella tärkeitä. Erilaisten asioiden sitomia ihmisiä auttaa parhaiten se, että he saavat elämäänsä Jeesuksen Kristuksen voiman, ja että heidät vapautetaan kaikista sidoksista Jeesuksen nimessä.
Kristityn ihmisen ei tarvitse pelätä mitään, koska Jeesus Kristus on voittanut kuolemallaan ja ylösnousemiseellaan kaiken pahan ja synnin vallan. Jeesuksen nimi on voimakkaampi kaikkea pahaa ja pelottavaa. Filippiläiskirjeessä sanotaan näin:” Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Minulla on ollut tapana lausua niin sanottua Jeesus-rukousta silloin, kun joku asia on minua vaivannut niin, etten ole saanut rauhaa. ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” on hyvä rukous, jota voi rukoilla aina kun ahdistaa tai on muuten paha olla. Rukouksen lisäksi taistelussa pahaa vastaan on hyvä käyttää uskonelämän muita hoitotapoja. Raamatun lukeminen, ehtoollisen nauttiminen, syntien tunnustaminen Jumalalle ja toiselle kristitylle, yhteys toisiin kristittyihin sekä tietoisen synnin tekemisen välttäminen ovat tapoja vastustaa pahaa.

Jotkut kristityt ovat myös ottaneet tavaksi pukea päällensä uskovan sota-asun, josta puhuu efesolaiskirjeen 6. luku. ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.”

Valmistauduin tähän saarnan tekemiseen tavalla, joka oli aivan poikkeuksellinen. Laitoin päivän tekstit http://www.uskotoivorakkaus.fi%20-sivustolle/, jossa sivujen käyttäjät saivat kommentoida tekstejä ja antaa minulle ideoita saarnan tekoon. Keskustelumme tai voisiko sanoa paremmin kirjoittelumme koski lähinnä rukouksen voimaa sekä rukousvastauksia. Me kaikki kirjoittajat olimme sitä mieltä, että rukous ei ole turhaa, vaan Jumala edelleen kuulee rukouksiamme ja vastaa niihin. Hän tekee jopa parantamisihmeitä, suurempia ja pienempiä. Vaikka Hän ei olekaan rukousautomaatti, joka vastaa aina toivomallamme tavalla, saamme uskoa siihen, että viimeistään taivaassa kaikki asiat ovat kunnossa.

Eräs nuori aikuinen kertoi näkemyksestään näin:”Meitä ei ole niinkään kutsuttu kyselemään, miksi joku parantuu ja joku toinen ei, vaan ehkä pikemminkin meidät kaikki on kutsuttu rukoilemaan toistemme puolesta. Ja siitä olen vakuuttunut, että rukouksiin vastataan tavalla tai toisella. Vastaus ei aina ole haluamamme. Mutta uskovana on kuitenkin sellainen syvä luottamus siihen, että Jumalalla on silti tämäkin homma hanskassaan. Ja myös ymmärrystä voi rukoilla. Olen saanut ihan merkittäviä oivalluksia itseäni askarruttavissa asioissa juuri rukouksen kautta, rukousvastauksia siis tässäkin mielessä!

Toinen kirjoittaja kuvasi tekstien sisältöä näin: Minusta näissä kaikissa kohdissa on yhteistä jotenkin syvä luottamus Jumalaan, Hänen armoonsa, hyvyytensä ja siihen että Hän haluaa meidän parastamme. Niin usein kiusausten ja esim sairaudenkin keskelläkin käännymme ikäänkuin Jumalaa vastaan aivankuin Jumala olisi sen pahan takana joka meitä kohtaa. Nämä kohdat kuitenkin mm osoittavat että Jumala on ihmisen puolella.Kaikissa kohdissa on myös uskallusta kääntyä Jumalan puoleen , Häneltä apua anomaan, olkoon tilanne sitten millainen tahansa.

Kolmas kirjoittaja mietti, mitä Jeesuksen sanat "Kaikki on mahdollista sille joka uskoo" tarkoittaa. Hänen mukaansa se ei tarkoita suinkaan sitä, että Jumala toteuttaisi kaikki meidän toiveemme, jos meillä on tarpeeksi luja usko. Kaikki on mahdollista on juuri oikea ilmaisu pitäen sisällään kyllä-, ei- ja ehkä-vaihtoehdot. Vähän niin kuin yritys laittaisi työpaikkailmoituksen, jossa kerrotaan, että meillä on mahdollisuus yletä vaativiin, hyväpalkkaisiin johtotehtäviin. Itsestäänselvää on, että voi myös jäädä näihin valitsematta, joten kaikki on mahdollista. Mutta mahdollisuudet ovat paljon rajatummat jos ei hae/rukoile. Ei muuta kuin anomuksia sisään.

Lohdun sanoja

Olen kaikki tai ei mitään ihminen. Sen vuoksi sairastuessani olen tosi sairas. Vaikka minulla ei nytkään ole edes kunnon kuumetta, vaan kamalaa yskää ja kurkkukipua, tunnen oloni surkeaksi ja voimattomaksi. Lapsuudessani olin ihan samanlainen. Reippaasta Elinasta ei ollut mitään jäljellä sairauden iskiessä. Muistan vieläkin, miten joskus makasin keittiön lattialla oksennustaudin kourissa. Hourin haluavani syödä Kismettiä. Niinpä kiltti äitini lähti heti kauppaan ja toi minulle suklaata. Ja kyllähän se olo parani siitä!

Tässä lohdutuksesksi kaikille alakuloisille, murheellsille ja epäonnistuneille Anna-Mari Kaskisen kaunis runo.

PS. Oletteko kuulleet, että sekä Anna-Mari Kaskinen että Pekka Simojoki ovat päässeet kirkolliskokoukseen? Varmasti tulossa paljon hyviä ideoita kirkon uudistamiseen! Hieno homma!

Minun käteni soi

Minä Luojalta kaksi kättä sain,
Luoja kuiskasi:rakasta niillä.
Otan kätesi käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.

Mutta en oppinut rakastamaan.
Minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.

En oppinut käsiä käyttämään,
ne olivat kömpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
katso, millaiset käteni ovat.

Mitä tahansa yritän koskettaa,
se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja se rakastaa rikkomalla.

On paras, jos käteni piiloon jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.

Näin Luojan silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:
anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.

MItä tapahtui silloin, sitä tiedä en.
Tuulet alkoivat humionoida.
Ne poistivat vihan ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.

Ne soittivat putoa sävelmää,
ensin aivan arasti ja salaa.
Sitä säveltä voinut en vaientaa,
kun se vilinä valtasi alaa.

Se levisi oudolla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka iloista uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormienpäihin.

Jumala, sinulta käteni sain,
koko sieluni sinua kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain,
Mitä tahdot, se tee, se riittää.

Turvassa kokonaan

Tässä balsamia haavoille ja voimaa väsyneelle:

Kukaan toinen ei jaksaisi kantaa
minun kuormaani uuvuttavaa.
Kukaan toinen ei ymmärtää voisi
sitä, mitä en sanoiksi saa.

Sinä, Jeesus, sen yksin tiedät.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

Kukaan toinen ei kuule, kun itken
kaikki murheeni paljastaen.
Kukaan toinen ei kuuntele yössä
ääntä hiljaisen rukouksen.

Kukaan toinen ei varjojen maahan
valon tuikkua voi sytyttää.
Kukaan toinen ei toivoa anna,
eikä onnea tuo kestävää.

Sinä, Jeesus, sen yksin annat.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda

Arkinen rakkaudenosoitus

Olen maailman arkipäiväisin ihminen. Syön mielelläni työpaikalla lounaaksi Alepasta noutamani valmislasagnen tai alennuksessa olevan porkkanakeiton. Kotona en myöskään jaksa ainakaan arkisin kikkailla ruoan kanssa. Muutama hyväksi havaittu ruokalaji riittää hyvin minulle arkiruoaksi ja muutama kurkunpala salaatiksi.

Äidiltäni olen oppinut myös melko vaatimattoman linjan järjestää vierastarjoiluja ja juhlia. Äitini ei ikinä hätkähtänyt pappilan emäntänä hienojakaan vieraita eikä menettänyt yöuniaan tarjoiluja miettiessään. Hän panosti enemmän hyvään tunnelmaan kuin erikoisiin tarjoiluihin. Minä olen samanlainen tylsä emäntä tarjoilujen suhteen. Leipoessa käytän yleensä niitä reseptejä, joita olen tehnyt useamman kerran hyvällä menestyksellä. Ruotsista muuton jälkeen löysin myös kaikenlaiset pakastepullat ja muut valmisherkut. Niinpä edellisissä juhlissakin esittelin hyvällä omallatunnolla vieraallemme Pirkka Tuulihatut, joiden voittanutta ei ole. Halpaa ja hyvää!

En tiedä, mistä neitimme 6-v on perinyt laatutietoisuutensa, ei ainakaan äidiltään eikä mummiltaan. Hän on niin laatutietoinen, että on mieluummin syömättä kuin syö jotain mielestään huonolaatuista tai pahaa. Hän oli pitkän aikaa käyttämättä leivän päällä rasvaa, koska käyttämämme margariini ei miellyttänyt häntä. Hän osaa paljon äitiään ja mummiaan paremmin kiinnittää huomiotaan ruoan makuun ja ulkonäköön. Välillä meinaan repiä pelihousuni hänen "kotkotuksilleen", kun taas toisinaan ihailen sitä, että lapseni ymmärtää minua paremmin tällaisia asioita.

Tänään neitimme löysi hapankorppupaketin kyljestä herkullisia tarjoiluehdotuksia. Niinpä minä sain käyttää kaiken taitoni ja mielikuvitukseni tehdäkseni laatutietoiselle lapselleni herkulliset iltapalatarjoilut. Ihme ja kumma löysin jääkaapistamme kaikki tarvittavat raaka-aineet. Tomaatin leikkaaminen juuri oikealla tavalla oli hieman haasteellista arkiselle äidille. Sain harjoitella sitä muutaman kerran neidin antaman palautteen perusteella. Mutta selvisin lopulta siitäkin. Ja voi sitä lapsen iloa, kun hän sai eteensä kolme kaunista hapankorppua. Siitä tuli äidillekin hyvä mieli. Joskus on mukava olla kiva äiti ja osoittaa lapselle rakkautta juuri sillä tavalla, mitä tämä eniten arvostaa, vaikka itse ei siitä ymmärrä yhtään mitään. Rakkaus on taitolaji!

Paastonajan rukouksia

Herra, me käymme sinun eteesi tutkimaan itseämme ja elämäämme.
Anna meille avoin ja rehellinen mieli.
Auta meitä luopumaan kaikesta, mikä estää sinun läsnäolosi meissä.
Poista kaikki levottomuus ja hälinä.
Hiljennä minut kuulemaan sinun ääntäsi
ja kyselemään sinun tahtoasi.
Tätä rukoilemme Herramme ja Vapahtajamme nimessä. Aamen.

Minun elämäni Herra ja valtias,
varjele minut toimettomuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen hengestä.
Anna minulle, sinun palvelijallesi, kohtuuden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Herra ja kuningas, salli minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta,
sillä kiitetty olet sinä iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Herra Jeesus, sinä luovuit ihmisten, minunkin hyväkseni kaikesta.
Olit valmis jakamaan ja annoit koko elämäsi.
Minun on vaikea luopua omastani ja siitä, mihin olen tottunut.
Vain sinä voit opettaa minua luopumaan ja jakamaan.
Vain sinä voit antaa minulle antamisen ja palvelemisen iloa.
Auta minua. Aamen.

Syntisen hyvää!

Viime talvena havahduin iltakävelyilläni kaupungilla siihen, miten synti-sanan merkitys oli muuttunut. Mainosmiehet olivat valjastaneet synti-sanan omaan käyttöönsä. Synti ei ollut enää asia, jota pitäisi karttaa. Suurissa tavaroiden ja naistenlehtien ulkomainoksissa synti esitettiin tavoiteltavana ja ihanana. Syntisen hyvää kuvasi sitä, miten vastustamaton suklaapatukka tai jäätelöpuikko on. ”Vietä syntisen ihana viikonloppu” oli houkutteleva mainoslause kylpylälomalle, jossa olisi tarkoitus hemmotella itseään.

Tämän ajan ihmiselle synnintunnustus on myrkkyä. Kerran sain lukea suoraa palautetta sanomalehden kolumnissa siitä, miten kyseinen kirjoittaja, erään koululaisen äiti, oli raivostunut perhejumalanpalveluksemme synnintunnustuksesta. Sillä kertaa johdatimme seurakunnan synnintunnustukseen köyden avulla. Vertasimme syntiä ihmisen ympärille pyöritettyyn köyteen, joka vähitellen esti avustajan liikkumisen ja teki hänen elämänsä vaikeaksi ja inhottavaksi.

Meidän luterilaisessa kirkossa ei ole olemassa syntilistaa, josta voisimme suortaan katsoa, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Raamatun 10 käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky antavat meille hyvät perusohjeet siitä, mikä on syntiä eli vastoin Jumalan tahtoa. Kuitenkin synti on paljon laajempi asia. Syntiä on kaikki se, mikä orjuttaa meitä, vie meidät pois Jumalan läsnäolosta ja Hänen etsimisestään. Niinpä mikä tahansa hyväksin asia voi muuttua synniksi, jos se on meille tärkeämpi kuin Jumala. Luin muutama vuosi sitten erinomaisen kirjan seitsemästä kuolemansynnistä. Järkytyin, kun huomasin jokaisen kuolemansynnin kohdalla, että tämäkin kuolemansynti mellastaa sydämessäni. Ahneus, kateus, viha, ylpeys, välinpitämättömyys, himo ja mässäily. En ole täysin vapaa niistä mistään. Ne tunkevat ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin muodossa tai toisessa.

Paha asustaa jokaisessa ihmisessä perisynnin seurauksena ja se yrittää saada ihmisen toimimaan Jumalan tahtoa vastaan. Syntiinlankeemuskertomus osoittaa, miten kavala Saatana on. Hän esittää asiansa viattomassa muodossa ja saattaa ihmisen epäilemään Jumalan tahtoa ja Jumalan hyvyyttä. Jeesuksen toiminta autiomaassa on meille esimerkkinä oikeasta toiminnasta kiusauksissa ja koettelemuksissa. Jeesus vastusti Saatanaa Jumalan sanalla. Hän vetosi niihin lupauksiin, joita Jumala on antanut Raamatussa. Samalla tavalla meidän on hyvä etsiä Raamatusta neuvoja, ohjeita ja voimaa, jotta me voisimme kestää kiusauksissa ja koettelemuksissa. Itse olen saanut paljon apua vaikeissa tilanteissa Raamatusta. Usein on sattunut niin, että Päivän tunnussanan teksti on lohduttanut, rohkaissut tai myös saanut minut havahtumaan, jos olen ollut kulkemassa väärään suuntaan, pois Jumalan luota.

Tärkeintä kiusausten ja koettelemusten keskellä on kuitenkin se, että me uskallamme lähestyä Jumalaa. Mikään synti ei ole sellainen, että langettuamme siihen, emme voisi tulla Jumalan luokse. Jumala tietää kaikki ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Meidän ei tarvitse esittää hänelle olevamme hyviä ihmisiä. Hän ottaa meidät vastaan sellaisina kuin me olemme ja antaa meille anteeksi. Saamme joka päivä tulla rukouksessa Jumalan luokse, pyytää, että hän puhdistaa sydämemme ja pyytää voimaa elää hänen tahtonsa mukaan. Hän voi muuttaa sydämiämme, niin että viha voi muuttua rakkaudeksi, katkeruus anteeksiantamiseksi ja ylpeys nöyryydeksi.

Kiusausten keskellä meidän on nöyrryttävä siihen, ettemme ole täydellisiä, vaan tarvitsemme Jumalan armoa. Jumala ei tahdo, että me kannamme menneisyyden painolasteja. Minkä hän on antanut anteeksi, on todella anteeksiannettu. Saatana muistuttaa meitä vanhoista synneistä, mutta Jumala vakuuttaa, että ne on annettu anteeksi Jeesuksen tähden. Nyt paastonaikana on erityisen hyvä mahdollisuus ripittäytyä papille, seurakunnan työntekijälle tai muulle luotettavalle kristitylle. Ripissä saa tunnustaa kaiken, mikä painaa sydämessä ja saa kuulla toisen ihmisen suulla, miten kaikki on anteeksiannettu. Tommi Kalenius on ilmaissut saman asian laulussaan: ”Omin voimin yksikään ei irti pääse synneistään, armon virta kuohuaa. Avoin lähde meille on, kaikki maksettu jo on, armon virta kuohuaa.”

Paastonaikaa on joskus kuvattu seitsemäksi vapaaksi viikoksi. Meidän ei Raamatun mukaan tarvitse vaipua paastonaikana synkkyyteen tai kieriskellä itsesäälissä. Ei, tekopyhyys on pahinta, mitä me voimme tehdä. Näinä seitsemänä viikkona voimme nostaa katseen itsestämme Jeesukseen ja lähimmäisiin. Voimme miettiä, mitä juuri minä ja sinä voisimme tehdä, että Jumalan rakkaus voisi saada enemmän tilaa tässä maailmassa. Mistä minä voisin luopua lähimmäisen hyväksi? Antaisinko aikaani yhteisvastuukeräyksen keräämiseen tai naapurin mummon tapaamiseen vai antaisinko rahaani hyväntekeväisyyteen tai lähetystyöhön tai pitäisikö minun luopua jostain nautintoaineesta paaston ajaksi.

Paastonaika kutsuu meitä erityisesti säännölliseen hartauselämään etsimään Jumalan kasvoja. Seuraavat viikot meillä on loistava mahdollisuus tutkia omaa elämää, ottaa pois sellaisia rönsyjä, jotka estävät kasvumme kypsiksi kristityiksi ja rakastaviksi lähimmäisiksi. Sen vuoksi kehotan teitä kaikkia laatimaan oman paastosäännön. Sellaisen, joka ei kurista eikä kiristä, vaan vapauttaa elämään täyttä elämää Jumalan läheisyydessä.


KATUMUS JA PAASTO

-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.

Isä katsoo tytärtään ihastuneena.
-Oletpa sinä nätti.

Tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.

-Katso isä!

Satu Kreivi-Palosaari

PS. Ystäväni Mari pyysi minua kertomaan paastonajastani. Tässä oli lievästi muokattuna puhe, jonka pidin tuhkakeskiviikon messussa. Se oli vaikuttava kokemus. Symboliikka ja tunnelma puhuttelivat meistä monia. Risti otsassa, Sanna-Maaritin laulut, puhuttelevat raamatuntekstit ja rukoukset, ehtoollinen ja syvä rauha. Niillä aineksilla oli hyvä aloittaa paastonaika. Lisää paastonajastani, perheemme paastosäännöstä ja kuolemansynneistä seuraa lähiaikoina.

Rakkauden tuskaa

Olen lueskellut Arno Kotron "Ilman sinun rakkauttasi" -kirjaa antaumuksella. Olen ihaillut loistavaa sanakäyttöä, oivaltavaa ajankuvausta ja ihmetellyt, voiko joidenkin parisuhde olla noin kamala. Onko todella olemassa tuollaista rakkautta, joka on lievästi ilmaistuna raastavaa? Niin, vai voiko sitä kutsua edes rakkaudeksi? Enemmänkin on kyse valtapelistä, kohtuuttomista vaatimuksista, itsekkyydestä ja kypsymättömyydestä.


me rakkauden partitiivit
murto-osina yhdessä

väsyksiin asti puhut siitä

kuinka sinua aina
on kohdeltu
kohtuuttomasti

kuin varmemmaksi vakuudeksi tirautat
vähän suolavettä

minä ymmärsin

että niin kuin et koskaan ole tuntenut
että sinä voisit riittää kellekään

minun rakkauteni ei koskaan

voisi riittää sinulle



Tämän ajan rakkaustarinat ovat harvinaisen lohduttomia. Suhteita syntyy ja kuolee nopeammin kuin sieniä sateella. Jostain luin hyvän määritelmän siitä, mitä nainen ja mies suhteelta perimmiltään kaipoaavat. Mies tarvitsee kunnioitusta ja nainen turvallisuutta. Ja eivätkö nämä ole juuri sellasia asioita, joita aikamme parisuhteet eivät tarjoa. Monet miehet eivät suostu menemään edes naimisiin tyttöystäviensä ja avovaimojensa kanssa, vaikka naiset sitä pyytäisivät ja rukoilisivat. Miehen kunnioitus on taas ollutta ja mennyttä niinkuin Arno Kotron ajatelmat osuvasti kuvaavat. Ja kuitenkin, mitä muuta me nykyajan naiset ja miehet kaipaisimme yhtä kiihkeästi kuin onnellista parisuhdetta. Emme mitään.

Ennen vihkimisiä keskustelen vihkiparin kanssa melko perusteellisesti rakkaudesta ja avioliitosta. Silloin minulla on tapana puhua viidesta rakkauden kielestä, joiden avulla voi osoittaa puolisolleen välittämistä. Kauniit sanat ja kohteliaisuudet, yhdessätekeminen, toisen palveleminen, fyysinen läheisyys ja lahjat ovat kieliä, joiden avulla kerromme "Olet rakas ja tärkeä!" Haasteena on löytää juuri ne kielet ja tavat, joita puolisomme ymmärtää ja arvostaa.

Toisena tärkeänä asiana tuon esille sen, miten Jumala voi auttaa meitä onnellisen parisuhteen luomisessa. Kannattaa pyytää apua Häneltä, joka on itse Rakkaus. Rukous avioliiton ja oman rakkaan puolesta voivat saada ihmeitä aikaan. Rukouksessa olen paljaana Jumalan edessä. Hänen edessään voin nähdä paremmin myös oman heikkouteni ja epätäydellisyyteni. Silloin minun on helpompi oppia armahtamaan myös puolisoani. Rukous vaikuttaa ihan varmasti myös suoraan puolisoomme. Jumala kuulee välillä suorastaan pelottavan hyvin rukouksemme.

Vihkipuheessa yleensä mainitsen siitä, miten häälahjaksi saatua Raamattua ei ole tarkoitus laittaa pölyyntymään kirjahyllyyn. Se on loistava opas onnelliseen perhe-elämään vielä 2000-luvullakin. Raamatun kuvaus miehen ja naisen välisestä rakkaudesta on ainakin paljon valoisampi kuin Kotron. Näiden lainausten jälkeen kukaan ei varmaankaan väitä Raamatun olevan seksuaalikielteinen kirja. Häveliäisenä ihmisenä valitsin vain asiallisia kohtia. Kannattaa lukea Laulujen laulu kokonaan omasta Raamatusta. Melkoisen eroottista tekstiä.


Miten kaunis oletkaan, kalleimpani,

miten kaunis on katseesi!

Rakkaani, kihlattuni, olet vienyt sydämeni!

Yhdellä silmäyksellä sinä sen veit,

yhdellä kaulanauhasi helmellä.

Miten ihanaa on sinun rakkautesi,

rakkaani, valittuni!

Suudelkoon hän minua, antakoon suudelmiaan!
Ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi,
ihana on voiteittesi tuoksu!
Sinun nimesikin tiukkuu parhainta öljyä,
siksi neidot sinua rakastavat.
Ota minua kädestä, juostaan!
Vie minut taloosi kuningas,
vie minut huoneeseesi.
Tule, iloitaan ja riemuitaan!
Rakkautesi on ihanampaa kuin viini.

Rakkaani, valittuni!
Sinä olet suljettu puutarha,
lukittu tarha, sinetöity lähde,
paratiisi, jonka purojen äärellä
kasvaa granaattiomenoita,
monia maukkaita hedelmiä,
hennaa ja nardusta,
nardusta ha sahramia,
kanelia ja mausteruokoa
ja suitsukepuita,
mirhaa ja aaloeta,
kaikkein parasta balsamia.

Minä avasin armaalleni,
mutta hän oli mennyt.
Olin tuskaani kuolla - hän oli poissa!
Minä etsin häntä, mutta en löytänyt,
minä kutsuin häntä, mutta hän ei vastannut.
Jerusalemin tytöt, minä vannotan teitä:
Jos löydätte hänet, jota rakastan,
mitä sanotte hänelle?
Sanokaa: olen rakkaudesta sairas!

Kolme lasta ja beibi

Olen pitkästä aikaa lasten kanssa yksin kotona. Jatkuva viikonloppuleskeys on onnellisesti ohi elämässämme, koska Vesa ei ole enää nuorisopappi. Mitä siitä, että mies tekee pitkää päivää ja istuu myöhään yöhön tietokoneen tai paperinippujensa äärellä. Ainakin hän ehtii auttaa lasten nukutuksessa sekä hoitaa päiväkotikuskaamiset.

Ollessani lasten kanssa yksin kotona inhoan nukuttamista yli kaiken. Kolme lasta samassa sängyssä on yksinkertaisesti liikaa, koska minulla ei ole samanlaista auktoriteettia kuin miehelläni. Olen ilmeisesti epäuskottava kasvattaja. Siltä tuntuu, kun en kahdeksan vuoden kokemuksellakaan meinaa saada kaikkia lapsia nukkumaan repimättä pelihousujani. Tänäkin iltana jouduin loppujen lopuksi komentamaan isommat lapset omiin huoneisiinsa, kun hommasta ei tullut yhtään mitään.

Kolme lasta voi saada yhden beibin aivan hermoromahduksen partaalle. Yhdellä on jano, toisella on tyyny huonosti, kolmas haluaisi lukea vielä kirjaa, sitten jollakin tulee jo pissahätä, toinen potkii kolmatta tahallaan tai vahingossa, peitto putoaa, nenästä kaivetaan räkää, valoja ei saa sammuttaa, joku kuulee olemattomia isän askelia, seuraavalle tulee joku tärkeä juttu mieleen. Monesti olen hermostunut neidillemme, joka on sanonut, että hänellä on tärkeää asiaa. Asia on yleensä ollut: "Äiti, sä oot ihana!" Siinä vaiheessa tämä rouva ei todellakaan tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa, huutaa vai haukkua. Onko sekin taas yksi keino kokeilla äidin rajoja vai aito tunnustus? Mene ja tiedä.

Nukutusta lukuunottamatta iltamme on ollut sangen miellyttävä. Yksin lasten kanssa olemisessa on myös hyviä puolia. Ainakin itse olen huomannut olevani enemmän läsnä lapsille silloin, kun Vesa ei ole paikalla. Meillä aikuisilla kun on aina jotain omia juttuja, kuulumisia ja ajatustenvaihtoa. Työnjako ja illan aikatauluttaminen on yksinkertaisempaa yksin. Tänään jätimme suosiolla väliin lasten Donkkis-kerhon, koska tulin kotiin töistä suunniteltua myöhemmin. Laurakin suostui siihen, vaikka eilen epäili minun estävän hänen uskoaan Jeesukseen, jos en kuskaa häntä kerhoon. Ovela tyttö tietää, mistä naruista pitää vetää!

Kerhon sijasta teimme elämysmatkan Järvenpään keskustaan, kun olimme saaneet ensin rauhoittua kotona muistipelin parissa. Kummitytön lahja paketoitiin Postissa ihanaan muumi-kuoreen ja lähetettiin maailmalle. Hesburgerilla nautiskelimme rauhallisesta ateria- ja leikkihetkestä. Ja taas huomasin sen, kuinka tärkeää on, millaisella asenteella olen liikkeellä. Päätin nauttia hetkestä lasten kanssa, ja niinpä meillä oli tosi mukavaa. Ei kiirettä eikä hermoilua.

Huomenna aion jatkaa samoilla periaatteilla. Ei voivottelua siitä, että olen yksin, vaan iloitsemista siitä, että minulla on aikaa olla kunnolla lasten kanssa. Keskiviikkona odotamme varmasti kaikki hartaasti isän kotiinpaluuta. Tiedän kyllä, kuka nukuttaa lapset silloin. En ainakaan minä!

Virtuaalimaailman viidakossa

Viime viikkoina olen ihmetellyt taas kerran virtuaalimaailman ihmeellisyyttä. Minä kirjoittelen koneeni ääressä itsekseni blogia kuin entisajan päiväkirjaa. Kerron ilonaiheistani, harmituksistani, ajatuksistani ja tunteistani. Ja sitten jossakin kaukana Sinä luet virtuaalisia raapustuksiani.

Välillä Te Rakkaat Lukijani paljastatte itsenne kasvotusten, sähköpostilla, kommentilla tai viestillä vieraskirjassamme. Jokainen palaute on minulle kullanarvoinen; se innostaa, haastaa, rohkaisee tai palauttaa maan pinnalle. Kirjoita ihmeessä viestiä, jos olen ärsyttänyt, loukannut, ihastuttanut tai vihastuttanut. Tiedän suurin pirtein, missäpäin lukijani asuvat, mutta olisi sangen mielenkiintoista tietää, ketä kaikkia lukijoihini kuuluu. Minä paljastan blogissani itsestäni aika paljon, vaikka en ihan kaikkea. Sen vuoksi olisi mukava tietää Sinusta jotain. ODOTAN INNOLLA KOMMENTTEJASI JA VIESTEJÄSI!

Nykyajan naiset ja miehet

Säälin nykyajan miehiä. Heitä, joiden pitää olla seksikkäitä sänkypetoja, pehmoisiä, ahkeria kotitöiden puolittajia, taitavia remontoijia ja autonkorjaajia, rikkaita perheen elättäjiä sekä komeita adoniksia. Siksi mielelläni puolustan nykyajan miehiä Arno Kotron sanoin. Kiitos Vesalle ja kaikille muille lähipiirin miehille siitä, että te kestätte meitä nykyajan vaativia ja mahdottomia naisia!


kun professorit ovat miehiä
se johtuu naisten syrjimisestä

kun koulumenestyjät ovat naisia
se on selvä osoitus
naisten lahjakkuudesta

kun nainen kärsii syömishäiriöistä
se ilman muuta on seurausta
miesten sanelemista kauneusihanteista

kun mies rääkkää itseään schwarzeneggeriksi
se on hänen omaa tyhmyyttään

kun media esineellistää naisen tehdään rikos
puolta ihmiskuntaa kohtaan

kun media esineellistää miehen se
on tuoretta
raikasta
emansipatorista

kun mies tappaa itsensä hän on
velvollisuuksia pakeneva
itsekäs peluri

kun nainen tappaa itsensä se on viimeinen
epätoivoinen tie

tilanteesta ulos

kun perheeseen syntyy lapsia
ne ovat yhteisiä ja
velvollisuudet on jaettava tasan

kun tulee ero lapset ovat vähän enemmän naisen
ja näin
jäävätkin naiselle

kun mies esittää eroottisia ehdotuksia
hän on ahdistelija

kun nainen esittää eroottisia ehdotuksia
hän on moderni tasa-arvoinen nainen

kun mies arvostelee naisten ajattelutapoja hän on
yksinkertainen sovinisti

kun nainen kertoo että mies ei
aivorakenteensa vuoksi pysty
yhdistämään järkeä ja tunnetta hän vain

sanoo tosiasioita

niin että rakas
on tässä taas
jotakin opittu

Arno Kotro: Ilman sinun rakkauttasi

Tee minusta aito ja vapaa!

Vaarallisen naisen rukous:

Herra Jeesus Kristus -
sinä haluat minun täyttä vapauttani, täyttä
vapautumistani
kaikesta, mikä estää minua elämästä aidosti,
teeskentelemättä. Sinä tahdot juurruttaa minut
niin syvälle rakkauteesi,
että voisin toimia terveemmässä itseluottamuksessa
keskellä arkeani.

Sinun rakkautesi varassa, siihen luottamalla
uskallan antaa itselleni luvan
väistää kritiikkiä, jonka koen kohtuuttomaksi,
ja tehdä sen myönteisellä tavalla.
Herra, minä ymmärrän, ettei minun ole syytä
eristäytyä,
kun ihmiset kohdistavat minuun aiheettomia
syytöksiä.
Minun ei tarvitse edes puolustautua.
Sen sijaan saan levätä siinä itseluottamuksessa,
jonka perusta on sinun rakkautesi,
rakkautesi, jossa koko olemukseni on toivottu
ja hyväksytty.

Herra, pyydän sinua: Auta minua luottamaan
sinuun yhä syvemmin,
niin että vapaudun tuskasta ja eristäytymisen halusta,
haluan puolustella itseäni,
pettymyksen tunteista, ettei minua ole ymmärretty.
Opeta minua itseäni ymmärtämään ja antamaan
anteeksi.
Anna meidän jokaisen kehittyä
sinun tahtosi suuntaan.
Kiitos, että me kaikki saamme olla yhtä
sinun rakkaudessasi. Aamen.

Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?

Muistan ensimmäisen työpaikkani työntekijäkokoukset. Istuin muiden joukossa uskaltamatta sanoa mitään. Minulla oli ajatuksia siitä, miten työtä voisi kehittää, mutta en uskaltanut sanoa niitä ääneen. Olin kiltti tyttö, erinomainen työntekijä, joka teki kaikille mieliksi, ja joka hoiti tehtävänsä tunnollisesti ja tarkasti.

Ruotsissa päässäni naksahti jotain. Aloin kertoa näkemyksiäni ja mielipiteitäni. Muukalaisuuteni antoi minulle hyvän mahdollisuuden olla vähän erilainen. Työntekijät ja esimiehet sietivät hyvin teräviäkin kommenttejani ja pähkähulluja ideoitani, koska katselin elämää täysin eri näkökulmasta. He ajattelivat, että minulla saattoi olla jotain annettavaa heille, koska en kuulunut sisäpiiriin. Niinpä minä solkkasin näkemyksiäni epätäydellisellä ruotsin kielelläni ja opin, että näkemykseni ovat tärkeitä. Niin ja ruotsalaiset olivat oppineet, että suomalaiset ovat suoria ja rehellisiä. Minun ei tarvinnut olla enää työpaikan kiltti tyttö. Vapauduin roolista, jota olin kantanut koko elämäni. Olin aina ollut suloinen ja tottelevainen pikkusisko sekä täydellinen koulutyttö.

Ruotsalainen keskustelukulttuuri oli taas ilmiö sinänsä. Puheliaalle ja keskustelevalle minälleni oli erittäin antoisaa pohtia asioita syvällisesti, ottaa huomioon kaikkien näkemykset ja viihtyä kokouksissa. Ruotsissa opin, miten tärkeintä on, että kaikilla on työpaikalla mukavaa. Välillä viihtyisät, keskustelevat ja demokraattiset kokoukset menivät vähän överiksi työtehokkuuden kustannuksella.

En unohda koskaan kokousta, jonka teemana oli toimintakertomusten kirjoittaminen. Esimiehemme pyysi meitä jokaista miettimään, halusimmeko tehdä toimintakertomusta yleisestä seurakuntatyöstä, musiikkityöstä vai kasvatustyöstä. Koulupappi totesi jotain tyyliin: "Minun tietysti pitäisi kirjoittaa toimintakertomusta kasvatustyöstä, mutta minä pidän niin paljon musiikista, että voisin mennä musiikkityön ryhmään." Siinä vaiheessa olisin halunnut huutaa täysillä "AAAAARRRRGGGGG!", mutta pysyin viisaasti hiljaa. Niin me sitten saimme kaikki kirjoittaa juuri siitä asiasta, joka oli meidän sydäntämme lähellä. En tiedä, kuinka totuudenmukaisia toimintakertomuksistamme tuli. Tärkeintä olikin tietysti, ettei kenellekään tullut paha mieli!


Vaasaan muuttaessamme jatkoin toimimista muukalaisena työyhteisössä. Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa meitä oli aluksi neljä suomenkielistä työntekijää, mutta luulen, että minä tein lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin suorilla näkemyksilläni. Kokousten jälkeen haukoin monesti henkeäni siitä, miten olin voinut mennä päästämään sellaisia sammakoita suustani. Olenhan pohjimmiltani ystävällinen ihminen enkä haluaisi loukata ketään ihmisiä. Koin kuitenkin työyhteisössäni monesti tarvetta sanoa asioista suoraan. En nimittäin voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Siksi en voinut yksinkertaisesti hyväksyä asennetta "Suomalainen seurakunta on isoveli, joka kohtelee meitä huonosti", koska se ei ollut totta. Seuraamalla omaa ja Vesan työyhteisöä huomasin, miten ruotsalaisessa seurakunnassa oli käytössään suhteessa paljon enemmän työvoimaa ja rahaa. Niinpä puolustelin monesti suomalaista seurakuntaa ruotsalaisen seurakunnan työntekijäkokouksissa. Aika kardinaalimoka näin jälkikäteen ajateltuna. Olisi varmaan ollut järkevämpää olla edelleen kiltti tyttö, joka hoitaa omat hommansa tunnollisesti eikä puutu muiden asioihin.

Eräänä päivänä tulin tällä viikolla töistä kotiin ja huokaisin Vesalle: "Alan olla niin mahdoton, että kohta minua ei varmaan kestä kukaan." Vesa lupasi kestää. En koe olevani mahdoton sillä tavalla, että olisin hankala tai ilkeä työkaveri. Ei, minä haluan pohjimmiltani kaikille hyvää. Se on luonteeni ehkä paras piirre. Mahdottomuuteni on sitä, että olen niin omistautunut ajamilleni asioille, että panen ne ihmissuhteiden hoitamisen edelle. Jos minulla on joku näky, toimin sen mukaan riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat. Ystävättäreni totesikin joskus, ettei haluaisi joutua missään asiassa minun kanssani toiselle puolelle. Toinen ystävätär puolestaan piti minua aivan maanisena ja kestämättömänä, kun kerroin hänelle puhelimessa kuulumisia. Itsekin olen ollut aivan ihmeissäni siitä, minkälaisella vauhdilla olen saanut alkaa uuteen työhön. Tuntuu, että Jumala tuo kuin tarjottimella minulle tehtäviä, joihin voin tarttua. Ja hän myös antaa niihin tarvittavat taidot, tiedot, voimat ja ihmiset. Koen olevani kuin pieni pelinappula Jumalan suurella pelikentällä! En voi kuin huokaista: "Tässä olen, käytä minua suunnitelmiesi mukaan."

Minulle oli valtava löytö Lynne Hybelsin kirja "Snälla flickor förändrar inte världen". En tiedä, onko sitä käännetty suomeksi. Voisinpa vaikka itse kääntää, jos sitä ei ole vielä tehty. Kirja on nimittäin aivan loistava. Siinä Lynne Hybels, Bill Hybelsin rouva, kertoo oman elämäntarinansa. Hän oli kiltti tyttö, paljon minua kiltimpi. Hän teki kaikkensa ansaitakseen toisten ihmisten rakkauden palvelemalla ja uhrautumalla. Hän noudatti kaikkia kristillisiä sääntöjä ansaitakseen Jumalan rakkauden. Hänen kulissinsa olivat kunnossa, mutta sisin oli täynnä katkeruutta, jota hän levitti ympärilleen. Hän inhosi elämää ja oli perheelleen suuri taakka, vaikka teki kaikkensa sen hyväksi.

Lynne Hybels joutui hyvästelemään lapsuutensa vihaisen jumalakuvansa, jotta hän vapautuisi elämään aitoa elämää. Jumala vapautti hänet ihmeellisesti ja muutti hänen elämänsä. Hänestä tuli aivan kuin pieni tyttö, joka alkoi nauttia elämästä. Hän kohtasi oikean Jumalan, rakastavan Isän. Jumalan rakkaus muutti hänen sisimpänsä ja hänestä tuli kiltin tytön sijasta hyvä nainen, joka ilolla palveli Jumalaa ja muita ihmisiä.

Hyvä nainen on Lynne Hybelsin mukaan sellainen, joka tietää olevansa arvokas ja tärkeä. Hyvä nainen kokee, että hänen persoonallisuutensa, lahjansa, intohimonsa ja unelmansa ovat tärkeitä Jumalalle. Hyvä nainen ei pelkää haasteita kiltin tytön tapaan. Hän tekee sen, mihin hänet on kutsuttu eikä anna pelon estää toimintaa. Hyvä kristitty nainen kuuntelee Jumalan johdatusta ja toimii sen mukaan. Hän on valmis seikkailuun, jossa tulee vastaan koko ajan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Hyvä nainen tarttuu haasteisiin ja tehtäviin, vaikka hän tietää, että osa ihmisistä pettyy häneen. Tärkeämpää häenlle on kuitenkin se, että Jumala ei pety.

Hyvä nainen ei ole kateellinen muille naisille. Hän on valmis olemaan sisartensa tukena, jotta nämäkin löytäisivät omat lahjansa ja taitonsa. Hän tietää omat vahvuutensa ja voi sen vuoksi olla rohkaisemassa ja tukemassa muita naisia samassa prosessissa. Silloin he voivat toimivat yhdessä muuttaakseen maailman paremmaksi paikaksi elää.

Lynne Hybelsin mukaan Jumala haluaa vielä enemmän meiltä kristityiltä naisilta. Ei riitä, että meistä kilteistä tytöistä tulee hyviä naisia. Jumala tahtoo tehdä meistä vaarallisia. Vaarallinen nainen ei ole suinkaan mikään miestennielijä eikä nalkuttava akka. Vaarallinen nainen ottaa kaikki aseet käyttöönsä taistelussa kaikkea sitä vastaan, mikä estää Jumalan tahdon toteutumisen maailmassa. Vaarallinen nainen tutkii itseään syvällisesti, etsii päivittäin Jumalan eheyttävää läsnäoloa ja antaa kaikkensa palvellakseen Jumalan suunnitelman toteutumista. Taidan olla aika vaarallinen!